Enemmän, kovempaa – ei ole aina parempaa

”Miten sä jaksat liikkua noin monta kertaa viikossa?”, olen kuullut usein kysyttävän siitä asti, kun täytin kaksitoista ja käytin neljä iltaa viikosta yleisurheilukentällä ja loput kolme ratsastustallilla.

En koskaan oikein ymmärtänyt kysymystä. Liikunta on ollut minulle pienestä asti tärkeä kanava paitsi purkaa ja saada energiaa myös paeta hetkeksi kaikkea ympärillä olevaa. Totuus on, etten olisi jaksanut ilman harrastuksiani.

Liikkuminen on aina ollut minulle henkireikä, tapa latautua, rentoutua, pitää hauskaa ja nollata pää. Se on mahdollistanut keskittymisen vain ja ainoastaan siihen, mitä olen tekemässä – hukkumaan hetkeen. Vaikka vuosien varrella lajit ovat vaihdelleet pikajuoksusta voimanostoon ja lattaritansseista telinevoimisteluun, on yksi asia pysynyt samana: liikkuessani tunnen olevani elossa.

Yliopiston ensimmäisiin vuosiin asti liikunta oli elämässäni ykkössijalla. Ensin tuli kilpaurheilu, sitten opinnot ja muu elämä. Vasta siirryttyäni työelämään jouduin miettimään liikkumistottumuksiani uudestaan.

Oli vuosi 2011. Koneen ääressä istuminen alkoi kangistaa kehoa, iltaisin oli pää jumissa ja energiat vähissä. Kroppa suorastaan huusi liikkumaan. Jonkin aikaa sovelsin ”mitä rankempi päivä, sitä kovemmat treenit”-menetelmää. Pää kiitti, mutta hyvin pian alkoivat kehon rajat yksinkertaisesti tulla vastaan.

Lihakset eivät enää ehtineet palautua edellisistä treeneistä, yöunet katkeilivat aamuyöstä ja kroppa oli vähän väliä ylivirittyneessä tilassa. Flunssapöpö seurasi toinen toistaan ja kaikenlaista pientä kremppaa alkoi ilmaantua. Liikkumista en luonnollisesti voinut lopettaa, mutta jotain piti tehdä. Se jokin oli itselleni joogan aloittaminen.

Joogan kautta opin viimein, että pystyäkseni rentoutumaan ei aina tarvitse vetää täysillä, ja että nollauksen sijaan voin yksinkertaisesti pysähtyä. Tajusin, että se tapa jolla olin aiemmin liikkunut, ei ehkä ollutkaan kehoni kannalta viisain, vaikka pään mielestä se tuntuikin tarpeelliselta. Opin pikku hiljaa arvostamaan kehoni viestejä ja suhteuttamaan liikkumistani sisäiseen vuoropuheluumme. Tuo dialogi tulee tuskin koskaan päättymään. Se on jatkuva prosessi, jota on aina mahdollisuus syventää.

Vaikka joogasta on ollut itselleni korvaamaton apu, ei se suinkaan ole ainut keino tutustua paremmin omaan kehoonsa. Jooga on lopultakin vain työkalu, yksi muiden joukossa, ja työkalua tärkeämpää on halu pysähtyä kuuntelemaan. Kuuntelu opettaa ja parhaimmillaan auttaa sinua haastamaan aiemmat uskomuksesi. Itse opin ainakin sen, että ”enemmän, kovempaa – ei ole aina parempaa”.

Kun urheilu ei enää anna voimia, vaan imee sinusta loputkin, on aika muuttaa liikkumistottumuksia. On aika sanoa päälle ”ei” ja keholle ”kyllä”.

FlowSister – Susanna Jussila on juoksuun ja joogaan erikoistunut koulutettu personal trainer ja hyvinvointivalmentaja. FlowSister toimii pääkaupunkiseudulla ja tuo palvelut tarvittaessa vaikka kotiisi. Lue lisää kohdasta Valmennuspaketit.

meditaatio

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s