Olet pysähtymisen arvoinen

joogahemmottelu

Palautumiskeinot ovat yksilöllisiä. Tärkeintä on pysähtyminen.

Treenaamista ihanampaa on vain palautuminen. Silti sitä tulee usein tehtyä liian vähän. Mitä jos treenikertojen sijaan välillä kysyisitkin itseltäsi: kuinka monta kertaa palaudut viikossa? Apuna voi käyttää esimerkiksi tätä palautumispiirakkaa.

Itselleni palautuminen on hyvinvoinnin osa-alueista haastavin. Viimeiset viisi vuotta olen harjoitellut sitä enemmän kuin mitään muuta. Olen perustyypiltäni ”8+2 rautaa tulessa” ja nautin siitä. Nautin monipuolisesta harjoittelusta – pikajuoksusta, telinevoimistelusta, voimailusta, lenkkeilystä… Päivätöiden lisäksi myös valmennan, joskin nykyään murto-osan aiemmasta, sillä jostain on pakko tinkiä. Entä sitten palautumispuoli?

Psykofyysisen fysioterapeutin Ulla Ollikkalan ja psykiatrisen sairaanhoitajan Nina Pajanti-Rauduksen kehittämässä palautumispiirakassa on kuusi osa-aluetta: 1. uni 2. luonto 3. mielen valmennus 4. kehon ja mielen aktiivinen palautuminen 5. keskittyminen, rentoutuminen, rauhoittuminen ja 6. ravinto.

Omaan palautumispiirakkaani kuuluu viikoittain ainakin joogaa, luonnossa kävelyä, luovaa kirjoittamista, lukemista, läheisten ihmisten kanssa vietettyä aikaa ja etenkin viikonloppuisin myös tietoista rentoutumista ja rauhoittumista. Ravinnosta ja unesta huolehtiminen on jo oikeastaan elinehto, vaikka  iltaisin iskevät luovuuden puuskat toisinaan horjuttavat lepoa. Onneksi on päiväunet.

Etenkin luonnosta on tullut minulle joogan ohella korvaamaton tapa rauhoittua ja siten edistää kehon ja mielen aktiivista palautumista. Riittää, kun sinne menee. Luonto hoitaa loput. Luova kirjoittaminen ja lukeminen puolestaan auttavat keskittymään ja ”valmentamaan mieltä”. Itselleni tuo tarkoittaa entistä tietoisemman olemisen ja tekemisen harjoittelua ja vaalimista.

Kaikista käytössä olevista palautumiskeinoista huolimatta viime viikkoisen jokseenkin herättelevän joogakokemuksen jälkeen kysyin jälleen itseltäni: mitä voisin tehdä vielä paremmin? Kehoni kaipasi selkeästi enemmän lempeyttä.

Kuluneen viikon ajan olen hemmottelut itseäni tavallista enemmän joogamatolla ja vähemmän juoksuradalla. Viikonloppuna keskityin myös ylläpitämään autuaana olemisen jaloa taitoa.  Tänään keho tuntui jälleen vetreämmältä ja hymykin on tavallista herkemmässä. Siispä paljon kiitoksia palautuminen! Ilman sinua ei treeneistä osaisi pidemmän päälle nauttia  – elämästä puhumattakaan.

Piirakan avulla tai ilman, kannustan kaikkia liikkumisen lisäksi palautumaan. Olet pysähtymisen arvoinen.

FlowSister – Susanna Jussila on juoksuun ja joogaan erikoistunut koulutettu personal trainer ja hyvinvointivalmentaja, jonka intohimona on kehon kuuntelu ja kokonaisvaltainen hyvinvointi. Lue lisää kohdasta Valmennuspaketit.

 

Mainokset

Kun joogatunnilla itkettää

rauhaa ja rakkautta

Alaselkä on jäykkä, rintaranka ei pyöristy, kylkeä kivistää, lonkat on niin auki, että ”iloinen vauva” muuttuu hetken päästä irvistäväksi kakaraksi…

Eilisellä yin-joogatunnilla olin kaukana nautinnollisesta ja mukavasta harjoituksesta.  Vaikka tein niin lempeästi kuin pystyin, asento toisensa jälkeen tuntui lähinnä tukalalta. Yhdeksästäkymmenestä minuutista seitsemänkymmenenviiden ajan itketti. Samaan aikaan mieli kävi läpi sarjan ”miksi” -kysymyksiä: Miksi kehoni tuntuu tänään niin jäykältä ja kipeältä? Mitä tein eilen, mitä toissapäivänä? Mitä olisin voinut tehdä toisin? Olisinko tehnyt, vaikka olisin tiennyt? Miksi tunnen surua? Miksi surun tunne on niin voimakas?

Tunsin suurta myötätuntoa kehoani kohtaan. Mitä enemmän mietin itkua, sitä enemmän itketti. Mieli kuitenkin jatkoi kyselyään: Mitä jos alan itkemään? Mitä jos en pysty hillitsemään itkuani? Häiritsenkö muiden harjoitusta? Huolestuuko opettaja? Suru ja pelko vaihtelivat paikkaansa, välissä turhautuminen: Miksi ylipäänsä mietin tätä kaikkea? Miksen voi vaan olla? Hetken jopa harkitsin, että ryömisin vieressä joogaavaan poikaystävän kainaloon ja köllisin siinä hiljaa liikkumatta lopputunnin. Ajatus sai ainakin hetkeksi hymyn suupielille. Jatkoin harjoitusta.

Mieleni ei löytänyt selkeitä vastauksia sille, miksi keho juuri tänään tuntui erityisen jäykältä ja herkältä. En ollut tehnyt mitään tavallista poikkeavaa. Olin nukkunut hyvin, syönyt normaalisti eikä elämässäni ollut meneillään sen suurempaa stressiä kuin kriisiäkään. Luovutin analysoinnin. Hyväksyin, että kaikki ei ollut aina selitettävissä ja että en yksinkertaisesti tiennyt, miksi kehossa tuntui tänään tältä. En tiennyt, johtuiko suruni myötätunnosta vai jostakin muusta, mutta hyväksyin sen, että minua itketti. Niiskutin kevyesti pari kertaa ja jatkoin hengittelyä jo hieman pehmentyneenä.

Loppurentoutusta edeltävissä selänkierroissa löysin viimein rauhan. Ajatustasolla en ollut päässyt puusta pitkälle, mutta sehän ei ollut tarkoituskaan. En ollut hakemassa vastauksia. Olin täällä pysähtyäkseni kehoni äärelle ja ollakseni läsnä. Kuunnellakseni, mitä minulle juuri tänään kuuluu ja hyväksyäkseni olotilani sellaisena kuin se oli juuri nyt. Tänään se ei ollut helppoa. Olin ollut suurimman osan ajasta emotionaalisesti epämukavuusalueella, mutta miettiessäni kaikkia tunnilla läpikäymiäni tuntemuksia ja ajatuksia tajusin, että tämä oli yksi parhaista harjoituksista pitkään aikaan.

Epäonnistumisen sijaan tunsin jopa pientä ylpeyttä kaikista niistä epämiellyttävistä tunteista, joita olin harjoituksen aikana kohdannut ja lopulta hyväksynyt. Hyväksynyt itseni sellaisena kuin olin sillä hetkellä: jäykkänä, epätietoisena, surullisena, pelokkaana ja turhautuneena. Siitähän harjoittelussa oli pohjimmiltaan kysymys.

En paennut poikaystävän kainaloon (jätetään se pahemman päivän varalle), mutta nousin savasanasta taas asteen verran armollisempana.

EDIT. Joogatunnilla on ihan ok itkeä.

FlowSister – Susanna Jussila on juoksuun ja joogaan erikoistunut koulutettu personal trainer ja hyvinvointivalmentaja, jonka intohimona on kehon kuuntelu ja kokonaisvaltainen hyvinvointi. Lue lisää kohdasta Valmennuspaketit.

3 asiaa, jotka jooga on minulle opettanut

yoga-pairs

Kuva: Aura Nukari

Osallistuin ensimmäiselle joogatunnille kahdeksan vuotta sitten Intiassa. Sen jälkeen joogaharjoittelu tuli ja meni noin kolmen vuoden ajan, kunnes lopulta olin tarpeeksi kypsä – lähinnä itseeni. Tarvitsin muutosta arkeeni ja vuonna 2012 jooga tuli jäädäkseen: aluksi fyysisinä asanaharjoituksina ohjatuilla joogatunneilla, myöhemmin meditaatiopainotteisena ”mielenhuoltona” ja sittemmin ennen kaikkea elämäntapana. Näin viisivuotisen taipaleen kohdalla on hyvä pysähtyä hetkeksi pohtimaan, mitä kaikkea jooga on minulle opettanut. Tässä kolme tärkeintä asiaa.

  1. Keholla on vastaukset moniin kysymyksiin

Elin ennen paljon enemmän pääni sisällä. Nautin kyllä suunnattomasti liikkumisesta ja itseni fyysisestä haastamisesta, mutten ollut kovin kiinnostunut kehoni kuulumisista – kunhan se tuntui toimivan. Toisin sanoen, niin kauan, kun kehoni jaksoi palvella minua ja toteuttaa kaikki asiat, joita pääni halusi ja usein myös tarvitsi. Olin tottunut puskemaan yli fyysisten rajojeni ja vasta kun jotakin meni rikki, pysähdyin kuuntelemaan. Yleensä kuitenkin vain sen takia, että pääsisin taas treenaamaan entiseen malliin.

Jooga on opettanut minua pysähtymään kehoni äärelle ja tutustumaan siihen paremmin. Nykyään pyrin kuulostelemaan kehoani päivittäin ja välillä kehoni suorastaan herättelee minua. Enää on vaikea esimerkiksi istua pitkiä aikoja paikallaan tai rasittaa kehoa silloin, kun se on väsynyt. Kehoni tietää, mitä se tarvitsee. Se on paljon viisaampi kuin osasin kuvitellakaan ja kätkee sisälleen vastaukset moniin kysymyksiin, joihin mieli ei löydä ratkaisua. Kehoni kautta olen myös oppinut kokemaan asiat kokonaisvaltaisemmin – en pelkästään aivo-, vaan joka solulla. Toki tällä on kääntöpuolensa, sillä kehossa läsnäoleminen ja kehon kautta kokeminen ei  aina ole kovin helppoa saatikka mukavaa. Itselleni se on ollut kuitenkin kaiken sen arvoista.

  1. Luota prosessiin

Omaan kehoon tutustuminen ja sen kanssa eläminen on jatkuva prosessi: aina voit oppia lisää ja koskaan et ole valmis. Joogan kautta olen oppinut nauttimaan itse prosessista ja luottamaan siihen. Se mitä tapahtuu joogamatolla, omassa kehossa ja omassa päässä, tapahtuu myös maton ulkopuolella. Koko elämä on lopulta yhtä isoa prosessia: tänään näin, huomenna kenties toisin päin. Harjoitus ei välttämättä tapahdu niin kuin haluaisit tai johda sellaisiin tuloksiin, joita odotat. Sen sijaan se saattaa tuoda eteesi jotain aivan muuta. Mitä ikinä se onkaan, joogan avulla olen oppinut päästämään irti liioista odotuksista ja ottamaan avoimemmin vastaan sen, mitä eteen tulee.

  1. Lempeys ruokkii lempeyttä 

Mieli on vikkelä – se singahtelee paikasta toiseen, täyttää kalenteria ja rakentelee mitä vilkkaimpia visioita. Keho on temmoltaan hitaampi. Se saattaa pysyä perässäsi jonkun aikaa, mutta kaahaaminen vaatii aina veronsa. Tämä on kenties suurin haasteeni (ikuisia varmasti kaikki), mutta joogan avulla olen oppinut edes hieman hidastamaan tahtia. Mitä useammin pysähdyn, sitä enemmän myös tajuan tarvitsevani sitä. Mutta mihin sitä oikeastaan tarvitsen? Miksi pitäisi olla niin paljon aikaa itselle?

Loppujen lopuksi jooga on opettanut, että harjoitus itselle on pohjimmiltaan myös harjoitus toisille. Kun annan tarpeeksi aikaa ja tilaa omien tunteiden, kehotuntemusten ja ajatusten havainnointiin ja hyväksyntään, kun opettelen olemaan itselleni armollisempi, olen myös armollisempi muille. Tämä näkyy ihan konkreettisesti arjessa. Mitä enemmän oma pipo kiristää, sitä tiukempi olen myös kanssaihmisille. Rauhan tilasta käsin kaikki näyttää lempeämmältä. Haastavin osuus onkin tuon tilan säilyttäminen. Siksi jooga. Toki menetelmä voisi olla jokin muukin, mutta itselleni se toimii.  Minulle jooga on pohjimmiltaan sisäisen rauhan ja rakkauden harjoitus – ainakin tänään, tässä vaiheessa prosessia.

FlowSister – Susanna Jussila on juoksuun ja joogaan erikoistunut koulutettu personal trainer ja hyvinvointivalmentaja.  FlowSister toimii pääkaupunkiseudulla ja tuo palvelut tarvittaessa vaikka kotiisi. Lue lisää kohdasta Valmennuspaketit.