Uupumus herätti leijonan

DSC_1648.JPGOlen nähnyt läheltä, mitä loppuun palaminen voi saada aikaan. Miten ihmisen elinvoima pikkuhiljaa kutistuu, miten ilo ja yhteys katoavat. Miten tilalle astuu pelko tai turtuus. Olen seurannut vierestä, miten ihminen kadottaa itsensä. Olen nähnyt, miten helposti ja salakavalasti se tapahtuu. Ja miten vaikeaa siihen on toisen puuttua. Olen nähnyt, olen tuntenut ja olen pelännyt tuota loputtoman pitkältä näyttävää ”harmaata tunnelia” teini-ikäisestä asti.

Tänä vuonna katsoin omaa pelkoani silmästä silmään. Seurasin tietoisena itseni kulkemista kohti tilaa, jossa omat voimavarat vähenivät kilpaa kalenteriviikkojen kanssa. Tarkkailin muutosta kehossani. Vastustuskyvyn notkahtaessa flunssat seurasivat toisiaan. Poskiontelontulehdus jäi päälle, iskiaskipu raastoi hermoja ja tulehtunut kantapää pysäytti kahdesti. Oli vaikeaa seistä, istua ja liikkua. Kehon krempatessa myös mieli musteni. Luovuus ja ilo väistyivät suorittavan selviytymisen tieltä. Vielä tämä ja tuo projekti. Jotta selviydyin työmäärästäni, piti laittaa tunteet sivuun ja painaa robottivaihde päälle.

Kuulostaa kauhuskenaariolta ihmiselle, joka on kaikin tavoin halunnut välttää työuupumuksen ja tottunut vaalimaan omaa hyvinvointiaan.  Sitä se toki onkin, jos keskityn vain yllä olevaan tarinaan. Onneksi elämä ei ole mustavalkoista, vaikka mieli toisinaan niin haluaa värittää.

Olen oppinut ja saanut opetella tämän vuoden aikana valtavasti. Olen oppinut sanomaan rivakammin ei. Olen oppinut puhumaan kipeistä asioista ääneen. Olen opetellut pyytämään apua. Olen oppinut tulemaan toimeen riittämättömyyden tunteeni kanssa. Tarkkailemalla oman olotilani laskusuuntaista kehitystä, olen oppinut tunnistamaan, mikä minulle on liikaa. Olen opetellut irti itseni vertaamisesta muihin. Olen alkanut hyväksyä omat erityisyyteni ja herkkyyteni. Olen oppinut tunnistamaan, mitkä asiat työssä minua kuormittavat ja mistä saan voimaa. Olen oppinut arvostamaan sisäistä ääntäni.

Ennen kaikkea olen oppinut, että pelko ei määrää kohtaloani. Loppujen lopuksi olen itse ohjaksissa. Minä päätän, mihin asti kuljen polkua, joka vie minua kauemmaksi itsestäni. Vain minä voin tietää, mikä on hyväksi itselleni. Ja se, että jokin polku ei sovi minulle, ei tarkoita, etteikö se sopisi jollekin toiselle.

Ehkä vuosi 2017 ei sittenkään ollut niin synkkä kuin kuvittelin. Seinä ei lopulta tullutkaan vastaan. Samalla selätin myös yhden suurimmista peloistani. Burn out -apina on viimein hiljentynyt, sisäinen leijonaemo vahvistunut. Tilaa on jälleen avautunut rauhalle ja lempeydelle, luovuudelle ja läsnäololle. Eivätkä nuo lopulta kadonneet mihinkään. Odottivat vain sisälläni, että antaisin niiden tulla esiin. Nyt tiedän, kuinka paljon niitä tarvitsen.

Nyt tiedän, että kukaan ei vie niitä minulta pois. Enää ei tarvitse pelätä.

Siispä tervetuloa vuosi 2018!  Mitä ikinä ja mitä kaikkea tuotkaan mukanasi, sydän on taas avoinna.

Kiitos kaikille blogiani vuoden mittaan seuranneille ja kokonaisvaltaisen hyvää uutta vuotta jokaiselle!

Pidetään itsestämme ja toisistamme huolta <3,

Susanna

FlowSister – Susanna Jussila on juoksuun ja joogaan erikoistunut koulutettu personal trainer ja hyvinvointivalmentaja, jonka intohimona on kehon kuuntelu ja kokonaisvaltainen hyvinvointi. Lue lisää kohdasta Valmennuspaketit.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s