Elämä jättää jälkiä kehoon, mutta aina on mahdollista parantua

namaste.puu

Keho antaa aina toisen mahdollisuuden.

Selviytymisessä parasta on se, ettei enää tarvitse selviytyä – saa alkaa elää. Voi tutkailla turvallisesti mennyttä ja ottaa vastaan tämä hetki sen kaikissa eri sävyissään.

Mitä on olla selviytyjä? Tämä on asia, jota olen pohtinut kevään ajan itsekseni sekä terapeutin ja rakkaiden ystävien avustuksella. Jopa siihen pisteeseen asti, että koko sana ”selviytyjä” on alkanut ärsyttää minua.  Sanaan liittyy paljon ihailua ja jalustalle nostoa. Selviytyjä on joku, joka on kokenut kovia ja noussut aina uudestaan. Selviytyjässä on voimaa, tahtoa, periksiantamattomuutta, sisua, luonteenlujuutta…Kuulostaako tutulta? Entä mitä jää näiden ylisanojen kääntöpuolelle?

Minulle selviytyminen on tarkoittanut sitä, että olen kantanut pienestä asti hyvin suuria asioita yksin. Niin suuria ja syviä, että niitä on ollut vaikea ymmärtää tai omin voimin käsitellä. Niistä on ollut myös todella vaikea puhua. Puhumattomuuteen ovat osaltaan vaikuttaneet haastavat olosuhteet, joissa muiden tarpeet on ollut helppo asettaa omien edelle. ”Minä pystyn”. ”Minä jaksan.” ”Minä pärjään.” ”Minä selviän kyllä” – ovat mantroja, joita olen pienestä asti oppinut toistamaan itselleni. Ja selvisinhän minä. En ilman henkisiä arpia (niin kuin ei elämästä kukaan), mutta selvisin silti. Kun viimein uskalsin huokaista ja myöntää asian, alkoi vuosikymmenen mittainen ”poisoppiminen,” joka jatkuu edelleen.

Tuohon prosessiin kuuluu monta eitä ja monta kyllää, kuten ”ei” jatkuvalle suorittamiselle, ”ei” yksin puurtamiselle, ”ei” omien rajojen venyttämiselle, ”ei” itseni hylkäämiselle.  ”Kyllä” avun pyytämiselle, ”kyllä” yhdessä tekemiselle, ”kyllä” luovuudelle, ”kyllä” omien tarpeiden kunnioittamiselle jne.

Itselleni suurinta eheytymistä onkin ollut niiden puolten vahvistaminen itsessä, joihin selviytymiselämänvaiheessa en syystä ja toisesta pystynyt.  Näitä vähemmän tavoiteltuja, mutta yhtä lailla tärkeitä ominaisuuksia ovat muun muassa haavoittuvaisuus, heikkous, lempeys ja viisas periksi antaminen. Samat ominaisuudet pätevät myös suhteessa kehoon, sillä ”selviytyminen” ja selviytymistilassa oleminen on aina myös kehollinen prosessi.

Kun jokin järkyttää mieltä, kehossa käynnistyy luonnollinen selviytymisreaktio – keho valmistautuu taistelemaan tai pakenemaan. Selviytymismoodissa keho on jatkuvassa stressitilassa. Jos järkyttävää tapahtumaa ei ole mahdollista käsitellä ja purkaa, stressi jää kehoon ikään kuin jäljeksi. Nuo jäljet voivat aktivoitua tilanteissa, jotka muistuttavat vaikeasta tapahtumasta.* Näin kävi itselleni viime keväänä sairastumisen myötä. Terapeutin sanoin ”kehoni antoi minulle toisen tilaisuuden”, tilaisuuden käsitellä asioita, joita olen kantanut yksin mukanani, tilaisuuden katsoa jälkiäni lempeästi, tilaisuuden päästää irti viimeisistäkin taistelun rippeistä ja tunteista, joita kehoni on säilönyt soluissaan.

Parasta selviytymisessä onkin se, ettei enää tarvitse selviytyä. Tästä lähtien käytän selviytyjän sijasta mieluummin termiä parantuja.

*Lähde: Nuorten mielenterveystalo

FlowSister – Susanna Jussila on juoksuun ja joogaan erikoistunut koulutettu personal trainer ja hyvinvointivalmentaja, jonka intohimona on kehonkuuntelu ja kokonaisvaltainen hyvinvointi. Lue lisää kohdasta Valmennuspaketit.

 

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s