Joskus suurin epämukavuusalue on siellä, missä pitää ottaa iisimmin

DSCF1302

Oma tila on paikka, jossa voi linjata itsensä takaisin omaan ytimeensä, kertoa sydämelleen, että täällä ollaan. 

Sanotaan, että oppiakseen jotakin uutta on uskallettava haastaa itsensä, astuttava omalle epämukavuusalueelleen.  Sinne, missä joutuu kohtaamaan oman pelkonsa ja epävarmuutensa. Joskus tuo alue voi kuitenkin löytyä täysin päinvastaisesta suunnasta kuin yleensä ajatellaan. Sieltä, missä rajoja ei venytetä vaan osoitetaan ne selkeästi. 

Minulle ehkä maailman vaikein asia on olla tarvitseva. Olen aina ollut se sitkeä ja periksi antamaton puurtaja. Se joka puree mieluummin hammasta kuin sanoo, että  – ”hei, nyt mä en enää pärjää yksin.  Voisiko joku auttaa mua?” On vaikea ilmaista oma avun tarpeensa, jos ei sitä ensin tunnista. Olen myös erittäin hyvä haastamaan itseäni. Tämän vuoksi olen joutunut elämässä usein tilanteisiin, jossa otan liian suurta vastuuta. Kannan yksin kahden ihmisen työtaakkaa tai kuuntelen muiden murheita silloinkin, kun oma raja on tullut aikoja sitten vastaan. Huomaan sen vasta sitten, kun jään yksin. Vasta sitten on aikaa, tilaa ja rauhaa tunnustella omaa vointiansa. Vasta sitten on aikaa nähdä itsensä.

Luojan kiitos tuota aikaa olen oppinut jo varhaisessa vaiheessa ottamaan. Vaikka en aina osaa vetää rajoja tarpeeksi ajoissa, olen oppinut pitämään kiinni omasta tilastani. Se on se paikka, jonne palaan tunnustelemaan. Oma kehon, mielen ja sydämen turvasatama. Sieltä käsin voin myös tehdä korjaavia liikkeitä. Todeta, mikä on tilanne ja tarvittaessa kerätä rohkeutta toimia toisin. Linjata itseni takaisin omaan ytimeeni, kertoa sydämelleni, että täällä ollaan. En jätä sinua enää.

Tiedän, millaista on porskuttaa eteenpäin robotin lailla – kaukana omista tunteista, omista toiveista ja tarpeista. Siksi olen päättänyt jatkaa harjoittelua.  Ja tiedätkö, mitä useamman kerran on paljastanut oman rajallisuutensa, näyttänyt, että tähän asti venyn, mutta en yhtään enempää, homma alkaa helpottua. Itseni yllätykseksi omien rajojeni ja tarpeideni ääneen sanominen ei tee minusta yhtään vähempää. Päinvastoin, mitä paremmin olen linjassa itseni kanssa, sitä vahvemmaksi tunnen oloni.

Jos on aina tottunut venymään ja venyttämään omia rajojaan, voi suurin epämukavuusalue ollakin taaksepäin astumista, riman laskemista ja iisimmin ottamista. Sen vaalimista, mikä tekee itselle hyvää ja mikä on aivan tarpeeksi.

FlowSister – Susanna Jussila on juoksuun ja joogaan erikoistunut koulutettu personal trainer ja hyvinvointivalmentaja, jonka intohimona on kehonkuuntelu ja kokonaisvaltainen hyvinvointi. Lue lisää kohdasta Valmennuspaketit. 

Mainokset

Mieli tarvitsee rakkautta ja huolenpitoa, aivan niin kuin kehokin

DSCF0110

Vaikka sairastuminen on usein varsin pelottava kokemus, se on myös ennen kaikkea mahdollisuus.

Kun keholla on hätä, menemme yleensä lääkäriin, kerromme asiasta työkavereille ja ehkä päivitämme sosiaaliseen mediaan. Saamme sympatiaa, lohtua ja vertaistukea. Kun mielellä on hätä, käy usein päinvastoin. Valitsemme puhumattomuuden. Miksi? Ehkä siksi, että rakkauden vastapuolella väijyy pelko. Mitä muut ajattelevat minusta? Näytänkö heikolta? Näytänkö epäonnistuneelta? Vaikuttaako mielen sairastuminen siihen, miten muut suhtautuvat minuun? Onko parempi olla kertomatta, ettei asiasta tule lisää harmia?

Pelko johtaa usein myös siihen, ettei ihminen uskalla hakea apua, vaan jää yksin. Yksin pelon ja häpeän kanssa. Häpeän, joka perustuu pohjimmiltaan ymmärtämättömyyteen. Siihen, että olemme vasta sisäistämässä kehomme kokonaisvaltaisuutta ja keho-mielen yhteen kietoutuneisuutta. Sitä, että keho vaikuttaa mieleen, mieli kehoon ja toisin päin. Jonkun keho sairastuu, koska mieli voi huonosti ja toisen mieli voi sairastua, koska keho voi huonosti. Useimmiten pelissä ovat molemmat. Miksi siis osaa sairastumisista pitäisi piilotella ja hävetä ja osaa ei? Miksemme ajattelisi mielen ja kehon häiriöitä saman janan eri ilmentyminä? Sillä sellaisia ne ovat.

Ihmisen keho on haavoittuvainen. Sen me kaikki tiedämme. Mutta mielen haavoittuvaisuutta meidän on vaikeampi myöntää. Kovapäisimmät meistä ajavat mieluummin kehonsa äärirajoille kuin kohtaavat oman ”heikkoutensa”.

Myös omalla kohdallani fyysinen sairastuminen oli se, mikä lopulta laukaisi mielen padot.  Vuosien takaiset muistot tulivat ulos paniikkikohtauksina ja traumaperäisenä stressihäiriönä – siis hyvinkin fyysisinä oireina. Kiitos siitä keholleni. Se osoitti minulle, että mielikään ei veny loputtomiin. Ja että joskus on tärkeämpää hoitaa mieltä kuin fyysistä kuntoa.

Vaikka sairastuminen oli varsin pelottava kokemus, se oli myös ennen kaikkea mahdollisuus. Mahdollisuus kohdata viimein omat traumani. Mahdollisuus hoitaa itseäni entistä kokonaisvaltaisemmin. Mahdollisuus kasvaa ja mahdollisuus eheytyä.

Toivon, ettei kenenkään tarvitsisi riistää itseltään tätä mahdollisuutta häpeän ja leimautumisen pelossa.  Toivon, että yhä useammalla olisi rohkeutta puhua asioista avoimesti ja hakea apua. Viedä mieli lääkäriin siinä missä kehokin.

Kaikista eniten toivon kuitenkin sitä, että jokaisella olisi mahdollisuus saada apua silloin, kun sitä kipeiten tarvitsee.

FlowSister – Susanna Jussila on juoksuun ja joogaan erikoistunut koulutettu personal trainer ja hyvinvointivalmentaja, jonka intohimona on kehonkuuntelu ja kokonaisvaltainen hyvinvointi. Lue lisää kohdasta Valmennuspaketit.