Millainen on sinun henkinen selviytymispakettisi? Olisiko nyt aika täydentää sen sisältöä?

DSC_5937

Kirjoittaminen on voimakas väline omien tunteiden kohtaamiseen. Valokuva: Aura Nukari 

Urheilu oli pitkään itselleni ainut stressinhallintakeino ja tapa purkaa tunteitani. Jos päivä oli henkisesti kuormittava, vetäisin kotiin päästyäni lenkkarit jalkaan ja juoksin epämääräisen raskasta oloani karkuun.

Olo helpotti hetkeksi, mutta pinnan alla tuntemukset odottivat edelleen kohtaamistaan. Hikitreeni oli lopultakin vain tapa reagoida, aikalisä, mutta se ei auttanut minua vapautumaan sisälläni vellovista tunteista. Jossain vaiheessa kehoni ilmoitti, että nyt saa riittää. Se kehitti erilaisia vaivoja, jotka estivät minua enää juoksemasta karkuun. Silloin aloin tosissani miettiä, millä muilla tavoin voisin pitää huolta henkisestä hyvinvoinnistani.

Sittemmin henkinen selviytymispakettini on täydentynyt useammalla lempeällä keinolla. Tässä omat suosikkini:

1. Kirjoittaminen. Kun meno sisälläni käy liian tyrskyisäksi tai en saan kiinni tunteistani, istun alas ja tartun kynään. Kirjoitan ulos sen, mikä tuntuu epämääräiseltä. Joskus sanat tulevat ulos pitkinä ja sekavina lauseina, joskus muutamana voimakkaana ajatuksena. Kynä kädessä auttaa minua löytämään yhteyden päästä sisimpääni ja tuomaan paperille sen, mistä en muuten meinaa saada käsitystä.

2. Lempeä, rauhallinen liike (ei treeni!). Tämä on itselleni useimmiten joogaa, mutta se voi olla mitä tahansa luovaa ja pehmeää liikehdintää. Rauhallinen, tutkiva liike laittaa sisälläni liikkeelle sen, mikä muuten kulkisi mukanani epämääräisyytenä tai raskaana möykkynä. Kun en mieti tiettyä harjoitusta tai koreografiaa, vaan annan liikkeen nousta sisältä käsin, kehoni kertoo sen, mitä sillä on sanottavaan. Kertomus tulee tuntemusten muodossa – minun ei tarvitse sitä ymmärtää, riittää, että koen ja olen läsnä.

3. Meditointi. On olemassa paljon erilaisia meditaatiotekniikoita ja harjoituksia, mutta itselleni riittää se, että haen mukavan istuma-asennon ja suljen silmäni. Kun maltan pysähtyä hetkeksi, annan sisäisille tyrskyilleni mahdollisuuden tulla kuulluksi. Usein jo tämä auttaa palaamaan takaisin kevyempään ja rauhallisempaan olotilaan. Joskus istuminen tuntuu erityisen vaikealta. Silloin en pakota itseäni pysymään paikallani, vaan pidän silmät kiinni ja kokeilen lempeää liikettä sen sijaan.

4. Luonto. Metsä ja merenranta toimivat aina. Kun lähden luontoon rauhoittumistarkoituksessa, unohdan lenkkeilyn ja annan itselleni luvan haahuilla juuri sinne, minne jalat sattuvat viemään. Jos mieli tuntuu erityisen sekavalta, keskityn tietoisesti siihen, miten askel osuu maan pintaan ja miten maa kannattelee minua. Rakastan myös tuijotella puiden latvoja ja kuunnella veden liplatusta. Luonto palauttaa takaisin maan pinnalle ja muistuttaa minua omasta pienuudestani. Kun asioihin saa perspektiiviä, olo rauhoittuu kuin itsestään.

5. Hevoset. Olen löytänyt takaisin vanhan rakkaan harrastukseni. Hevosten kanssa touhutessa kaikki turha katoaa, aistit terästäytyvät ja mieli laskeutuu tukevasti tähän hetkeen. Onnistuneen ratsastustunnin jälkeen olo on huima –  kokemus saattaa tuntua kehossa vielä päivän-pari sen jälkeenkin.

Millainen on sinun henkinen selviytymispakettisi? Jos tuntuu, että tarvitset täydennystä, nyt voi olla hyvä aika harjoitella uusia itsehoitokeinoja. Tällä hetkellä myös netissä on saatavilla paljon erilaisia kursseja ja ilmaisia harjoituksia.

Mikä voisi toimia sinulle? Kokeile rohkeasti!

FlowSister – Susanna Jussila on juoksuun ja joogaan erikoistunut koulutettu personal trainer ja hyvinvointivalmentaja, jonka intohimona on kehonkuuntelu ja kokonaisvaltainen hyvinvointi. Lue lisää kohdasta Valmennuspaketit. 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s