Liike on avain tunteisiin – mikä liikuntamuoto saa sinun silmäsi syttymään?

IMG_5821

Minkälainen liikunta saa sinun sisäisen lapsesi heräämään?

”Kumpaan suuntaan olet kaatunut lapsena pahemmin – eteenpäin vai taaksepäin?”, kysyi sirkusopettajani.  ”Se vaikuttaa suoraan siihen, kumpaan suuntaan voltin tekeminen tuntuu vaikeammalta.” En tiennyt vastausta, mutta kehoni muisti. Olen tehnyt volttiharjoituksia eteenpäin jo vuosia, mutta taaksepäin liikkeen tekeminen on tuntunut käsittämättömän vaikealta ja pelottavalta.  Aivan kuin jokin alitajunnassa sanoisi, ettei sinne suuntaan yksinkertaisesti voi hypätä. Eihän sinne edes näe.

Eilen harjoittelin pitkästä aikaa taaksepäin volttia trampoliinilla valjaissa. Valjaiden avulla opettaja pystyy jarruttamaan vauhtia ja tarvittaessa pelastamaan epäonnistuneen alastulon.  Niitä tuli eilen useampia. Kiitos valjaiden mitään mustelmia pahempaa ei kuitenkaan sattunut. Syke oli jännityksestä korkealla ja adrenaliini virtasi. Harjoitusvuoron päätyttyä olon valtasi huojennus ja ylpeys siitä, että uskalsin yrittää. Se on sirkusharrastuksessa uuden oppimisen ja leikinomaisen ilon ohella yksi parhaimmista tunteista. Nämä kaikki ovat tunteita, joita aikuisiällä ei välttämättä enää kovin usein koe.

Taaksepäin voltin harjoittelu sai minut jälleen miettimään, miten tärkeää on kokea välillä ylittävänsä itsensä. Miten hyvältä tuntuu, kun uskaltaa kohdata pelkonsa ja tehdä jotakin sellaista, minkä pää sanoo mahdottomaksi. Miten voimauttavaa on välillä tuntea ylpeyttä itsestään ilman, että vertaa tekemistään kehenkään muuhun.

Volttikokemuksen siivittämänä pohdin myös muita tunnetiloja, joita liikunta saa minussa aikaan, ja mikä tekee siitä niin koukuttavaa. Tässä jotakin tuntemuksia:

  • Juostessani tunnen oloni vapaaksi.
  • Raudan nostelu saa minut tuntemaan itseni voimakkaaksi sisältä ja ulkoa.
  • Kehonhallintaa vaativa liikunta herättää sisäisen lapseni ja uudet liikkeet saavat minut innostumaan.
  • Jooga-asanat saavat oloni rauhoittumaan, pysähtymään itseni äärelle ja kohtaamaan myös tunteita, joita olen saattanut vältellä.
  • Luonnossa liikkuessa tunnen olevani yhteydessä johonkin suurempaan. Oloni on kevyt ja seesteinen.

Näitä tunteita makustellessani tajusin myös, miksi kaikki edellä mainituista liikkumisen muodoista ovat itselleni niin rakkaita. Liike on minulle yksi tärkeimmistä keinoista tuntea olevani elossa.

Minkälainen liike saa sinun silmäsi syttymään? Miksi juuri jokin tietty liikuntamuoto toimii sinulle? Tai kaipaatko elämääsi lisää jotakin tunnetta? Ehkä liikunta voisi toimia lääkkeenä. ❤

FlowSister – Susanna Jussila on juoksuun ja joogaan erikoistunut koulutettu personal trainer ja hyvinvointivalmentaja, jonka intohimona on kehonkuuntelu ja kokonaisvaltainen hyvinvointi. Lue lisää kohdasta Valmennuspaketit.

 

 

 

 

 

Mainokset

Miten päästä joogaharjoittelun alkuun kotona? 4 vinkkiä oman joogarutiinin koostamiseen

Photo by Hans Vivek on Unsplash

Kuva: Hans Vivek, Unsplash

Oletko miettinyt joogaharjoituksen tekemistä kotona, mutta et tiedä mistä aloittaa? Olet ehkä käynyt jo jonkin aikaa ohjatuilla joogatunneilla ja oppinut joitakin perusasanoita. Silti niiden tekeminen kotona omin päin mietityttää. Kenties pelkäät, että teet jotakin väärin tai väärässä järjestyksessä. Saatat myös pohtia, miten harjoitus kannattaisi koostaa, jotta siitä olisi hyötyä.

Ohjatuilla joogatunneilla käyminen on helppoa, sillä ohjaaja on miettinyt valmiiksi tunnin kulun, teeman ja asanoiden järjestyksen. Hän pitää huolen harjoituksen etenemisestä, apuvälineiden käytöstä ja oikeasta suoritustekniikasta. Jossain vaiheessa joogaharrastusta monelle tulee kuitenkin tunne, että haluaisi joogata useammin ja syventää omaa harjoitustaan. Kaikilla ei kuitenkaan ole mahdollisuutta käydä useasti viikossa ohjatuilla tunneilla. On aika siirtyä omatoimisen harjoittelun pariin.

Joillakin omatoimiseen joogaharjoitteluun siirtyminen käy luonnostaan, ilman sen suurempia ongelmia, mutta toisille siirtymä saattaa aiheuttaa kysymysmerkkejä. Itse harjoittelin ensimmäisen vuoden joogaopettajalta saamani astangajoogan 1. liikesarja -printin avulla. Pidin paperia joogamaton edessä, mistä tarkistin aina seuraavan asanan ja hengitin tunnollisesti kahdeksan kertaa jokaisen asanan aikana. Tämä oli ihan hyvä välietappi joogamatkallani, mutta todellinen syventyminen tapahtui vasta, kun uskalsin päästää irti paperista ja aloin soveltaa harjoitusta yhä enemmän omien tarpeideni mukaan.

Nämä neljä asiaa auttoivat minua luomaan oman joogarutiinini – ehkä niistä on apua myös sinulle:

  1. Unohda, miltä ”oikeaoppisen” joogaharjoituksen tulisi näyttää

Joogaharjoitus voi olla melkein mitä tahansa lyhyestä meditatiivisesta hetkestä muutamaan syvään yin-asanaan tai täysipitkään flow-harjoitukseen. Tärkeintä ei ole se mitä teet, vaan miksi. Toiset näkevät koko elämän ”joogaharjoituksena” ja silloin ei puhuta asanoista, vaan joogaoppien ja joogafilosofian soveltamisesta arkielämään. Kun olet vasta aloittamassa omaa kotijoogarutiinia, päästä irti kaikista muodollisista raameista ja tee harjoituksesta itsesi näköinen. Tärkeintä on, että sitoudut ottamaan aikaa itsellesi ja kehollesi.  Jos kuitenkin pitäisi sanoa yksi joogatunnilta tuttu asana, joka olisi hyvä sisällyttää omatoimiseen harjoitukseen, se olisi Savasana – loppurentoutus.

  1. Aloita pienestä ja lisää mausteita matkan varrella

Jos olet käynyt jo jonkin aikaa joogatunneilla, osaat varmaan jo muutaman perusliikesarjan. Aurinkotervehdys A:lla pääsee jo todella pitkälle. Tuttua liikesarjaa tehdessäsi voit aina lisätä uusia mausteita ja muistella joogatunneilta tuttuja variaatioita. Mitä kaikkea alaskatsovassa koirassa voikaan tehdä? Millä eri tavoin voit siirtyä koirasta maton etureunaan? Ehkä mielesi tekee viipyä jossain asennossa pidempään tai lisätä asanoja liikesarjan sisälle.  Ole utelias ja uskalla kokeilla! Kunhan teet liikkeet hallitusti ja oman kehosi rajoja kunnioittaen, mikään ei ole väärin. Toisinaan oma joogaharjoitukseni on muistuttanut lähinnä eriskummallisissa asennoissa möyrimistä. Joskus mehuikkaimmat liikkeet löytää vain kokeilemalla.

  1. Rakenna harjoitus sen hetkisetä olotilastasi käsin

Kaipaatko energiaa vai rentoutumista? Onko kehosi väsynyt ja takana pitkä päivä? Vai teetkö aamuharjoitusta ja haluat saada energian virtaamaan? Eri joogatyyleillä on erilaisia vaikutuksia. Dynaaminen astangatyyppinen asanaharjoittelu on omiaan energisoimaan, kun taas pitkät, rauhalliset yin-asanat saavat kehoa rauhoittavan parasympaattisen hermoston aktivoitumaan. Toisinaan tekee hyvää yhdistää molempia. Joskus taas pelkkä meditatiivinen hengittely voi olla riittävä harjoitus. Vireystilan lisäksi kannattaa kuunnella kehon muita viestejä. Tuntuuko jokin kohta erityisen jäykältä tai tukkoiselta? Kaipaako selkärankasi liikettä tai onko juoksu vetänyt takareidet tukkoon? Kun teet omaa harjoitusta, voit valita liikkeet juuri omien tarpeidesi mukaan. Tällöin harjoitus on yleensä myös varsin palkitseva.

  1. Kiitä itseäsi jokaisesta harjoituksesta

Kiitä itseäsi jokaisesta omasta hetkestäsi joogamatolla – vaikka se olisi viisi minuuttia. Jokainen harjoitus vie sinua eteenpäin, silloinkin kun itsestäsi tuntuu, että harjoituksen olisi pitänyt olla jotenkin erilainen. Teet harjoitusta vain itseäsi varten ja kaikki tunteet, oivallukset ja ajatukset ovat sallittuja. Ne ovat osa joogaa. Koita tehdä harjoituskynnys kotona niin matalaksi kuin suinkin pystyt. Jos et jonain päivänä ehdikään suunnitellusti matolle, mieti, voisitko toteuttaa meditatiivisen harjoituksen jotenkin muuten. Voisitko esimerkiksi omistaa siivoushetken läsnäololle ja tarkkaavaisuudelle tai kohdata jokaisen työpäivän aikana tapaamasi ihmisen rakkauden tilasta käsin?

Kun olet kerran siirtynyt ohjatuista joogatunneista omatoimiseen harjoitteluun, saatat pian huomata, että jooga on kaikkialla. Silloinkin, kun se on hetkellisesti kadoksissa, tiedät, että voit aina löytää tiesi takasin. 

FlowSister – Susanna Jussila on juoksuun ja joogaan erikoistunut koulutettu personal trainer ja hyvinvointivalmentaja, jonka intohimona on kehonkuuntelu ja kokonaisvaltainen hyvinvointi. Lue lisää kohdasta Valmennuspaketit.

3 kiitosta, jotka voit sanoa kehollesi tänään

Milloin viimeksi kiitit kehoasi kaikesta siitä, mitä se tekee sinun eteesi? Positiivista palautetta ei ole koskaan liikaa. Tässä kolme kaunista tapaa antaa kehollesi kiitosta.

IMG_3386 Olet arvokas

Olet arvokas ja riittävä juuri sellaisena kuin olet. Vaikka joskus vaadin sinulta liikaa tai unohdan kuunnella, pohjimmiltani haluan sinulle vain kaikkea hyvää. Olen onnekas, kun saan kokea elämän kanssasi. Opettelen pitämään sinusta aina vaan parempaa huolta.

Olet ainutlaatuinen

Olet ainut kehoni eikä kenelläkään muulla ole samanlaista. Jokainen muoto, kurvi, kolo, kuoppa, arpi ja muisto sinussa on ainutlaatuinen. Sinä olet nähnyt elämää! Enkä koskaan lakkaa hämmästelemästä sitä, miten hienossa harmoniassa kaikki sinussa toimii. Kiitos, että pidät minut elossa!

 Olet viisas

Sinussa on syvää, soluihin asti ulottuvaa viisautta. Niin valtavaa potentiaalia, etten ymmärrä siitä vielä puoliakaan. Tutustuminen sinuun on tehnyt elämästäni paljon kokonaisvaltaisempaa. Kiitos, että saan olla oppilaasi.

Mitä muuta haluaisit sanoa kehollesi? Tee se jo tänään <3.

FlowSister – Susanna Jussila on juoksuun ja joogaan erikoistunut koulutettu personal trainer ja hyvinvointivalmentaja, jonka intohimona on kehonkuuntelu ja kokonaisvaltainen hyvinvointi. Lue lisää kohdasta Valmennuspaketit. 

 

 

 

 

Uskalla päivittää unelmasi

fullsizeoutput_3c4

10-vuotiaana unelmoin huippu-urheilijan urasta.

”Mikä minusta tulee isona?” Tämä on kysymys, johon moni hakee vastausta koko aikuiselämänsä ajan. Joku saattaa löytääkin, mutta useille meistä kysymys on ja pysyy mysteerinä.

”Haluan isona huippu-urheilijaksi ja ratsastajaksi”, vastasi 10-vuotias minä Valkeakosken Sanomien toimittajan kysymykseen empimättä. Sen jälkeen vastaaminen on ollut vaikeampaa. Vaikeaksi on osoittautunut toisinaan myös vanhoista unelmista luopuminen. Kilpaurheilun lopettamista harjoittelin kolmeen kertaan. Viimein opintojen myötä löysin uuden merkityksen elämääni ja aloin unelmoida kansainvälisestä ”maailmanparantajan” urasta. Tuo unelma vei uskomattomiin paikkoihin kuten vapaaehtoistöihin Costa Ricaan, YK-harjoitteluun El Salvadoriin ja pieneen feministiseen ajatushautomoon Brysselissä.  Elin kaiketi unelmaani. Silti kerta toisensa jälkeen havahduin siihen, että se mitä löysin, olikin jotain ihan muuta kuin mitä lähdin etsimään.

”Maailmanparantamisen” sijaan parasta olikin paikalliset ihmiset, kokemus vieraanvaraisuudesta, yhteisöllisyydestä, ihmisten lämmöstä ja aidosta kohtaamisesta. Niiden kokemusten rinnalla CV-merkinnät menettivät merkityksensä.  Opin itsestäni valtavasti. Jäähyväiset olivat kivuliaita ja varsinkin ensimmäisen reissun jälkeen kotiinpaluu vaikeaa. Tajusin myös sen, että en halua elää niin kaukana omista läheisistäni. Minusta ei olisi muuttamaan pysyvästi ainakaan Latinalaiseen Amerikkaan. Oli keksittävä uusi unelma. Siihen meni vielä jonkin aikaa.

Sisäistä muutostyötä tehdessäni hain lohtua muun muassa espanjan opiskelusta ja Barcelonan vaihdosta. Pikku hiljaa aloin miettiä unelmaa toisella tavalla ja kysyä itseltäni uudenlaisia kysymyksiä: Mitä jos unelma ei olekaan työ tai saavutus vaan jotakin arkisempaa? Mistä asioista nautin? Mitkä asiat tekevät minut onnelliseksi?  Yhtäkkiä suunta alkoi näyttää hyvin erilaiselta. Päädyin opiskelemaan personal traineriksi ja jakamaan eteenpäin sitä, mikä tuo itselleni hyvää oloa. Nautin ihmisten kohtaamisesta ja tunteesta, että voin olla avuksi. Aloin kirjoittaa yhä enemmän ja tuntea, miten matka sisimpään voi olla aivan yhtä antoisa kuin matka maailman ääriin.  Kuin huomaamatta olin alkanut arvostaa tekemisen ja saavuttamisen sijaan enemmän tunnetta ja läsnäoloa. Juuri niitä samoja asioita, joita aikoinaan löysin itsestäni valtameren tuolla puolen.

On hetkiä, jolloin kuvittelen jo löytäneeni sen, mikä minusta tulee isona. Kunnes löydän jälleen itseni tilanteesta, jossa on aika korjata kurssia. Enää en kysy itseltäni ”mikä minusta tulee isona” enkä mieti, mihin suuntaan minun kuuluisi tai olisi järkevää mennä. Pysähdyn itseni äärelle ja mietin, minkälaiset ratkaisut tekisivät arjestani onnellisempaa. Osa voi olla pieniä muutoksia, kuten ”enemmän joogaa” tai ”puoli tuntia aikaisemmin nukkumaan”. Joskus taas vaaditaan isompia tekoja ja omien arvojen punnitsemista, kuten olenko valmis tinkimään toimeentuloni tasosta, jos saan tilalle vähemmän stressiä ja paremman olon.

Kaikilla meillä on omat arvomme, joiden pohjalta teemme joko tietoisesti tai tiedostamatta arkeamme koskettavia ratkaisuja. Joskus nuo arvot ovat kuitenkin peräisin ajalta, jolloin niihin on kenties vaikuttanut enemmän jokin muu kuin sinä itse. Kaiken lisäksi me itse muutumme koko ajan. En ole enää sama lettipäinen Susanna kuin 10-vuotiaana pituushyppykilpalussa. Olen myös kasvanut paljon sen jälkeen, kun lähdin 22-vuotiaana vapaaehtoistöihin. Arvoni ovat muuttuneet ja niiden mukana myös unelmani ja arkeni.

Vanhoista kaavoista ei ole aina helppo irrottautua, mutta itseäni on lohduttanut ajatus siitä, että mikään aiempi polku ei ole mennyt hukkaan. Yksikään unelma ei ole turha. Kaikki se, mitä kohti olet aiemmin unelmissasi suunnannut, on johtanut sinut tähän hetkeen.

Uskon, että muutos elämässä ja itsessämme sen mukana on jatkuvaa. Siksi on hyvä välillä päivittää tilanteensa ja kysyä itseltään kysymyksiä suoraan sydämestä: Koetko elämäsi hyväksi juuri nyt? Mistä sinä unelmoit? Mitä asioita tai tunteita kaipaat arkeesi enemmän?  Miten voisit saada niitä lisää?

Lisää tärkeitä kysymyksiä ja tehtäviä kohti omaa sisäistä matkaa löytyy esimerkiksi Sanna Wikströmin ihanasta Unelmakarttakirjasta. Alla otos yhdestä kirjan ”leikkaa ja liimaa” -tehtävästä. Muun muassa tämänkaltaisia fiiliksiä liittyy omiin tämänhetkisiin unelmiini:

IMG_6581

Minkälaisia tunteita tai asioita sinun unelmakartaltasi löytyisi?

Uskalla unelmoida. Aina. Ja uudestaan.

FlowSister – Susanna Jussila on juoksuun ja joogaan erikoistunut koulutettu personal trainer ja hyvinvointivalmentaja, jonka intohimona on kehonkuuntelu ja kokonaisvaltainen hyvinvointi. Lue lisää kohdasta Valmennuspaketit. 

 

 

 

Ole armollinen aivoillesi – pää tarvitsee lepoa siinä missä kehokin

winterwonder

Pää tarvitsee säännöllisiä hetkiä, jolloin sen ei tarvitse tehdä mitään.

Jokunen vuosi sitten teimme silloisen työpaikkani tyky-päivänä kehotietoisuusharjoituksen, jonka tarkoituksena oli etsiä kehosta ne kohdat, jotka tuntuivat jotenkin etäisiltä tai tarvitsivat eniten huomiota. Alustavan skannauksen ja lempeän liikuttelun jälkeen päädyin hyvin nopeasti jalkateriin ja päähän, erityisesti päähän. Harjoituksen toisessa osassa keskityimme tuon alueen koskettamiseen ja jälkikäteen jaoimme kokemuksia harjoituksen mukanaan tuomista ajatuksista ja fiiliksistä. Muista ajatelleeni, että olen jotenkin aivan unohtanut pääni. Päänahkani tuntui kireältä ja ohimoja piti koskettaa hellästi. Tunsin suurta myötätuntoa tuota uskollista ”kipparia” kohtaan. Nyt alkaisin kiinnittää siihen enemmän huomiota, ajattelin, mutta aloinko todella? En.

Noin viisi vuotta tuon kokemuksen jälkeen löydän itseni jälleen pohtimasta samaa asiaa. Olen unohtanut pääni. Toisinaan tuntuu kuin noudattaisin kehoni suhteen vahvaa kaksoisstandardia:  varpaista kaulaan asti on keho, jota liikutan, ravitsen, huollan, lepuutan ja kuuntelen, ja kaulasta ylöspäin on pää, jota käytän. Onneksi asiat eivät ole todellisuudessa näin mustavalkoisia ja kaikki se hyvä, mitä teemme kehomme eteen tukee myös aivojen terveyttä.

Käytännössä olen kuitenkin ulosmitannut aivojeni kapasiteettia aivan toisella tavalla kuin kehoni voimavaroja. Tämä on varmasti tuttua myös monelle tietotyötä tekevälle. Ulkoisesti sillä on ollut varsin positiivisia seurauksia. Olen muun muassa tottunut saamaan valtavan paljon aikaan lyhyessä ajassa, työstänyt samaan aikaan varsin montaa erilaista projektia niin töissä kuin vapaa-ajalla ja opiskellut jotain uutta lähes aina sitten ala-asteen. Tuo kaikki on ollut minulle luontaista ja innostavaa, mutta samaan aikaan – ja usein varsin salakavalasti – kuormittavaa.

Itselleni on ollut vaikeaa tunnistaa se hetki, jolloin positiivinen stressi muuttuu negatiiviseksi. Olen myös tukeutunut liiaksi ajatukseen, että kunhan syön monipuolisesti, liikun säännöllisesti kehoani kuunnellen ja nukun riittävästi, stressi pysyy aisoissa. Lisäksi olen supertarkka ajan hallinnastani enkä kerrytä ylityötunteja, minkä luulin olevan jonkinlainen meriitti tai osoitus siitä, etten ainakaan rehkinyt liikaa. Tämä on lopultakin aika huono mittari, sillä työn sisällöt ja tekemisen tavat vaihtelevat suuresti henkilöstä riippuen.

Viime vuosi muistutti jälleen, että jotain tärkeää oli unohtunut. Haavoittuvin ja etäisin lenkki löytyi sieltä mistä viimeksikin: päästä. Ei auttanut, vaikka kuinka pidin palautumisestani huolta vapaa-ajalla (liikuin, ulkoilin, joogasin, lepäsin, ravitsin, nukuin, sosiaalisoin, runoilin), kun pää teki töitä sprintterin lailla ilman taukoja lähes kahdeksan tuntia päivässä viitenä päivänä viikossa. Kävin toki lounaalla välissä ja kokeilin lepuuttaa aivojani facebookissa. Jälkimmäisestä ei ollut paljon apua. Aluksi alkoi tökkiä muisti, sitten katosi luovuus ja kun tilanne tarpeeksi pitkittyi, lähti kehoni vastustuskyky laskuun kilpaa mielialani kanssa.

On vaikeaa voida kokonaisvaltaisesti hyvin, jos aivot ovat jatkuvasti ylikuormittuneet. Nyt opettelenkin olemaan itseni lisäksi armollinen myös aivoilleni. Onneksi aivoterveydestä ja aivoergonomiasta puhutaan nykyään koko ajan enemmän. Tietotyöläiselle löytyy hyviä vinkkejä esimerkiksi täältä.  Tekniset, työtä sujuvoittavat ja keskittymistä helpottavat vinkit ovat hyviä jokaisen tietoa työkseen pyörittelevän arkeen. Itselleni tärkein opetus on kuitenkin yksinkertainen: muista tauot.

Tästä lähtien aion ottaa säännölliset läsnäolon hetket osaksi jokaista työpäivääni.  Hetket, jolloin en tee mitään muuta kuin keskityn hengittämiseen ja läsnäoloon ja annan aivojeni levähtää.

Miltä sinun pääsi tuntuu tänään? Kokeile hieroa kätesi yhteen ja painaa hellästi kämmenesi pään ympäri. Myös sinä olet arvokas. ❤

FlowSister – Susanna Jussila on juoksuun ja joogaan erikoistunut koulutettu personal trainer ja hyvinvointivalmentaja, jonka intohimona on kehonkuuntelu ja kokonaisvaltainen hyvinvointi. Lue lisää kohdasta Valmennuspaketit. 

 

Entä jos keho pitääkin huolta minusta?

keho huoltaa

Keho huoltaa, jos annat sille luvan.

Perinteisessä liikuntaan ja hyvinvointiin liittyvässä puheenparressa keho on jokin tai joku, josta pidetään huolta. Se on toiminnan – muokkauksen, rakentamisen, huoltamisen tai optimoinnin  – kohde, joka joko auttaa meitä tekemään asioita elämässämme tai tavalla tai toisella rajoittaa sitä. Entä jos asetelma olisikin toisinpäin? Mitä jos syvin viisaus meissä löytyykin kehostamme?

Liikunta on ollut osa elämääni pikkutytöstä asti. Se on tuonut energiaa arkipäiviin, kantanut vaikeina hetkinä ja saanut liikkeelle silloin kuin mikään muu ei. Liikunta on myös opettanut minua pitämään itsestäni ja kehostani huolta.  Mitä tarkemmin olen oppinut kehoani kuuntelemaan, sitä enemmän olen alkanut uskoa sen viisauteen. Useimmiten keho tietää paremmin kuin ”minä itse”.

Tässä joitakin esimerkkejä siitä viisaudesta ja huolenpidosta, jota oma keho on minulle antanut.

Ystävystyminen kehoni kanssa paransi suhteeni ruokaan.

Sairastuin teini-ikäisenä syömishäiriöön. Taustalla oli moninaisten elämäntapahtumien kipeä ketju, joka kulminoitui jalkojeni leikkaukseen ja pitkään pakkolepoon. Käänteentekevä seikka parantumiseni kannalta oli halu urheilla ja kehittyä juoksijana. Vaikka motiivi oli niin sanotusti välineellinen, tajusin, että tavoitteen saavuttaminen vaati yhteistyötä kehoni kanssa. Keho tarvitsi energiaa harjoitteluun, palautumiseen ja kehittymiseen. Minun oli opeteltava kuuntelemaan ja vastaamaan sen tarpeisiin. Pikku hiljaa, monen yrityksen, notkahduksen ja itsemyötätuntoa kehittäneen uudelleennousun jälkeen suhteeni ruokaan muokkaantui rajoittavasta hyvinvointia tukevaksi.

Kehoni kuunteleminen auttoi selättämään myötätuntouupumuksen.

Kilpaurheilun päättymisen jälkeen urheilu toimi edelleen arkea tasapainottavana tekijänä. Vaikka suhde ravintoon oli jo pitkään ollut salliva ja tasapainoinen, suhde liikuntaan säilyi varsin kuluttavana. Noudatin pitkään periaatetta ”mitä kovempi päivä, sitä kovemmat treenit”. Jossain vaiheessa arki muuttui niin kuormittavaksi, että kynttilä oli vaarassa sammua. Oli pysähdyttävä jälleen kehoni äärelle ja kysyttävä neuvoa. Löysin joogan. Lempeän ja palauttavan fyysisen harjoituksen lisäksi löysin menetelmän, joka auttoi minua toipumaan salakavalasti kehittyneistä myötätuntouupumuksen oireista. Opin kohtaamaan tunteitani, sen sijaan, että juoksin niitä karkuun piikkarit jalassa (vaikka myönnettäköön – se tekee edelleen toisinaan terää!).

Kehoni rakastaminen kantoi sydänsurujen keskellä. 

Ystävyys kehoni kanssa syventyi entisestään, kun sen tärkein osa murtui.  Silloin jos koskaan olisi voinut juosta tunteita karkuun tai sortua vanhoihin hajottaviin tapoihin. Sen sijaan menin entistä syvemmälle kehooni. Otin kaikki joogan kallisarvoiset opit käyttöön ja keskityin rauhoittamaan ja rakastamaan itseäni. Keskittymällä hengitykseen, kehoon ja hoitavaan liikkeeseen kannattelin itseni pahimpien sydänsurujen ylitse.

Kehoni kunnioittaminen opetti tekemään hyvinvointiani tukevia päätöksiä.

Nyt olen kulkenut kehoni kanssa jo sen verran pitkän matkan, etten enää epäile sen viisautta. Pysähdyn säännöllisesti kehoni äärelle ja pyrin kuuntelemaan sen viestejä. Joskus kehon viestit ovat kuitenkin sellaisia, joiden vastaanottaminen on syystä tai toisesta vaikeaa. Toisinaan ne vievät minua eri suuntaan kuin olin omissa suunnitelmissani (ts. päässäni) ajatellut. Joudun kohtaamaan pettymyksiä ja kipeitä tunteita. Joudun kysymään itseltäni, onko tämä minulle hyväksi, ja mikäli vastaus on kielteinen, tekemään toisinaan vaikeitakin päätöksiä. Joudun luottamaan kehooni ja siihen, että nuo päätökset vievät minua lähemmäksi kokonaisvaltaista hyvinvointia. Mielen näkökulmasta se on joskus pelottavaa, mutta jos palaan takaisin kehooni, tunnen luottamuksen, tunnen rauhan. Olen päättänyt mennä sitä kohti.

Kiitos viisaudestasi keho. Kiitos, että pidät minusta huolta.

FlowSister – Susanna Jussila on juoksuun ja joogaan erikoistunut koulutettu personal trainer ja hyvinvointivalmentaja, jonka intohimona on kehon kuuntelu ja kokonaisvaltainen hyvinvointi. Lue lisää kohdasta Valmennuspaketit.

 

 

 

 

 

Haluatko lisää lempeyttä treenaamiseen? 3 kysymystä itsellesi

kollaasi kaksikuvaa

Kuva: Aura Nukari.

Mistä tietää, milloin kannattaa mennä kovaa ja milloin höllätä kaasujalkaa? Miten oppia rytmittämään harjoittelua ja treenaamaan kehoa kunnioittaen?

Entinen kilpaurheilijaminäni olisi vastannut ”treeniohjelma”. Mutta hyvinkään suunniteltu harjoitusexcel ei kommunikoi kehosi kanssa. Se ei tiedä, miten nukuit viime yön tai minkälaisista kuormitustekijöistä työpäiväsi koostui. On vain yksi taho, joka tietää, mitä se tarvitsee ja se on oma kehosi. Olitpa aktiivitreenaaja tai fiilispohjainen kuntoilija suhdetta tuohon kaveriin kannattaa vahvistaa.

Voit aloittaa esimerkiksi kysymällä itseltäsi seuraavat kysymykset päivittäin:

  1. Miltä kehossani tuntuu tänään?

Mikä on vireystilani – olenko väsynyt vai energinen? Miltä lihaksissani ja nivelissäni tuntuu? Onko jokin kohta kehoani erityisen tukkoinen tai kipeä? Jos on vaikeaa päästä samalle keskustelutaajuudelle, aloita pysähtymällä ja keskittymällä rauhassa hengitykseen.

  1. Mistä tunne mahdollisesti johtuu?

Kehotuntemusten lisäksi on hyvä pohtia, mistä tämänhetkinen olotila johtuu. Jos keho tuntuu väsyneeltä, onko taustalla huonosti nukuttu yö tai stressaava työpäivä? Ovatko lihakset arat vielä edellisestä treenistä?  Vai meneekö yleinen nuutumus kenties kaamoksen piikkiin? Pimeimpään talviaikaan olo saattaa tuntua jatkuvasti vetämättömältä. Vaikka ainut, mikä todella kutsuu, olisi sohva ja torkkupeitto, liikunta voi kuitenkin pelastaa päivän.

Toisaalta energinenkin olotila voi hämätä. Intensiivisen päivän jälkeen keho saattaa tuntua väsyneen sijasta levottomalta. Ylivirittyneessä tilassa tulee helposti tehtyä kehoa kuormittava hikitreeni, vaikka kevyempi happihyppely tai jooga auttaisi hermostoa palautumaan.

  1. Mikä tekisi hyvää keholleni juuri nyt?

Kun tiedät, miltä kehossasi tuntuu ja miksi, on helpompi lähteä miettimään, mikä tekisi hyvää juuri sen hetkiseen tilaan. Levottoman yön ja kuormittavan päivän jälkeen kannattaa suosia palauttavia liikuntamuotoja kuten luonnossa kävelyä tai lempeää joogaa.  Talviuniseen tai muuten vain vetämättömään oloon tehoaa paremmin sykettä nostattava tai keskittymistä vaativa harjoitus. Itselleni kaamoskooman karkottamiseen toimivat esimerkiksi juoksu, kunnon voimatreeni tai sirkus. Jälkimmäinen saa endorfiinipuuskan lisäksi sisäisen lapsen heräämään.

Itselläni kesti kauan päästää irti valmiiksi suunnitellun harjoitusohjelman noudattamisesta. Tuntui siltä kuin harjoittelusta lähtisi kaikki selkäranka ja pelkäsin kunnon romahtavan. Suorittamiskeskeisen treenaamisen tilalle on kuitenkin vuosien myötä tullut intuitiivisempi, luovempi ja lempeämpi lähestymistapa, puskemisen tilalle armollisuus.

Kehon kuuntelusta olisi epäilemättä ollut hyötyä jo aiemmin. Vähemmän tiukkapipoisella treenillä olisin säästynyt useammalta ylirasitustilalta ja todennäköisesti yltänyt myös parempiin tuloksiin.

Vaikka puskemalla pääsee pitkälle, uskon, että lempeämpi lopulta voittaa.

FlowSister – Susanna Jussila on juoksuun ja joogaan erikoistunut koulutettu personal trainer ja hyvinvointivalmentaja, jonka intohimona on kehon kuuntelu ja kokonaisvaltainen hyvinvointi. Lue lisää kohdasta Valmennuspaketit.

 

Uupumus herätti leijonan

DSC_1648.JPGOlen nähnyt läheltä, mitä loppuun palaminen voi saada aikaan. Miten ihmisen elinvoima pikkuhiljaa kutistuu, miten ilo ja yhteys katoavat. Miten tilalle astuu pelko tai turtuus. Olen seurannut vierestä, miten ihminen kadottaa itsensä. Olen nähnyt, miten helposti ja salakavalasti se tapahtuu. Ja miten vaikeaa siihen on toisen puuttua. Olen nähnyt, olen tuntenut ja olen pelännyt tuota loputtoman pitkältä näyttävää ”harmaata tunnelia” teini-ikäisestä asti.

Tänä vuonna katsoin omaa pelkoani silmästä silmään. Seurasin tietoisena itseni kulkemista kohti tilaa, jossa omat voimavarat vähenivät kilpaa kalenteriviikkojen kanssa. Tarkkailin muutosta kehossani. Vastustuskyvyn notkahtaessa flunssat seurasivat toisiaan. Poskiontelontulehdus jäi päälle, iskiaskipu raastoi hermoja ja tulehtunut kantapää pysäytti kahdesti. Oli vaikeaa seistä, istua ja liikkua. Kehon krempatessa myös mieli musteni. Luovuus ja ilo väistyivät suorittavan selviytymisen tieltä. Vielä tämä ja tuo projekti. Jotta selviydyin työmäärästäni, piti laittaa tunteet sivuun ja painaa robottivaihde päälle.

Kuulostaa kauhuskenaariolta ihmiselle, joka on kaikin tavoin halunnut välttää työuupumuksen ja tottunut vaalimaan omaa hyvinvointiaan.  Sitä se toki onkin, jos keskityn vain yllä olevaan tarinaan. Onneksi elämä ei ole mustavalkoista, vaikka mieli toisinaan niin haluaa värittää.

Olen oppinut ja saanut opetella tämän vuoden aikana valtavasti. Olen oppinut sanomaan rivakammin ei. Olen oppinut puhumaan kipeistä asioista ääneen. Olen opetellut pyytämään apua. Olen oppinut tulemaan toimeen riittämättömyyden tunteeni kanssa. Tarkkailemalla oman olotilani laskusuuntaista kehitystä, olen oppinut tunnistamaan, mikä minulle on liikaa. Olen opetellut irti itseni vertaamisesta muihin. Olen alkanut hyväksyä omat erityisyyteni ja herkkyyteni. Olen oppinut tunnistamaan, mitkä asiat työssä minua kuormittavat ja mistä saan voimaa. Olen oppinut arvostamaan sisäistä ääntäni.

Ennen kaikkea olen oppinut, että pelko ei määrää kohtaloani. Loppujen lopuksi olen itse ohjaksissa. Minä päätän, mihin asti kuljen polkua, joka vie minua kauemmaksi itsestäni. Vain minä voin tietää, mikä on hyväksi itselleni. Ja se, että jokin polku ei sovi minulle, ei tarkoita, etteikö se sopisi jollekin toiselle.

Ehkä vuosi 2017 ei sittenkään ollut niin synkkä kuin kuvittelin. Seinä ei lopulta tullutkaan vastaan. Samalla selätin myös yhden suurimmista peloistani. Burn out -apina on viimein hiljentynyt, sisäinen leijonaemo vahvistunut. Tilaa on jälleen avautunut rauhalle ja lempeydelle, luovuudelle ja läsnäololle. Eivätkä nuo lopulta kadonneet mihinkään. Odottivat vain sisälläni, että antaisin niiden tulla esiin. Nyt tiedän, kuinka paljon niitä tarvitsen.

Nyt tiedän, että kukaan ei vie niitä minulta pois. Enää ei tarvitse pelätä.

Siispä tervetuloa vuosi 2018!  Mitä ikinä ja mitä kaikkea tuotkaan mukanasi, sydän on taas avoinna.

Kiitos kaikille blogiani vuoden mittaan seuranneille ja kokonaisvaltaisen hyvää uutta vuotta jokaiselle!

Pidetään itsestämme ja toisistamme huolta <3,

Susanna

FlowSister – Susanna Jussila on juoksuun ja joogaan erikoistunut koulutettu personal trainer ja hyvinvointivalmentaja, jonka intohimona on kehon kuuntelu ja kokonaisvaltainen hyvinvointi. Lue lisää kohdasta Valmennuspaketit.

On vahvuutta – ja lempeyttä – hakea apua

 

DSCF0452Jokainen meistä on kohdannut elämänsä aikana erilaisia terveysongelmia – osa lievempiä, osa vakavampia. Yksi sairastaa useammin, toinen on tottunut olemaan tukena, kun joku läheisistä sairastaa. Fyysisistä terveysongelmista puhuminen on yksi kulttuurimme suosituimmista small talkin muodoista. Käytävillä ja kahvikupposen äärellä on normaalia puhua vaikkapa syysflunssasta, vatsataudista, lapsen tuhkarokosta, puolison välilevynpullistumasta tai mummon kaatumisesta. Vastoinkäymisten jakaminen auttaa ja saa mielen tuntumaan kevyemmältä.

Mutta entä jos vaihdamme sanan ”terveysongelma” tilalle ”mielenterveysongelma”? Aika monta keskustelua jää käymättä. Ja samalla moni meistä jää ongelmansa kanssa yksin. Tiedän, mistä puhun, sillä olen ollut lapsesta asti luonteeltani yksinselviytyjä. Pitkään luulin selviytyneeni hyvin. Kunnes jossain vaiheessa tajusin, että elämässäni on vuosia, joista en käytännössä muista juuri mitään.  Ja että minulla oli lähes kymmenen vuotta kestänyt vaihe, jolloin piti säännöllisin väliajoin päästä pois – vaihtaa maisemaa, muuttaa ulkomaille, etsiä mielenrauhaa yksin ja kaukana kaikesta tutusta. Ja että tiedostamattani olin kehittänyt arkielämäni tueksi vahvan selviytymispaketin ja roimasti tervettä itsekkyyttä, jonka ansiosta opin pitämään tuon paketin sisällöstä – ja itsestäni – huolta.

Selviytymispaketistani on löytynyt vuosien varrella mm. urheilu, hevoset, ystävät, oma aika, luonto, jooga, meditointi, lukeminen ja luova kirjoittaminen.

Viime keväänä koin kuitenkin jotain sellaista, johon omakaan ”henkinen ensiapupakettini” ei riittänyt. Odottamaton kohdunulkoinen raskaus sai kehoni ja mieleni järkkymään. Tämä ilmeni muun muassa paniikki- ja ahdistuskohtauksina.

”Keho antaa sinulle toisen tilaisuuden”, sanoi työterveyspsykologi, kun kerroin selviytymistarinani ja kaikki ne asiat, joihin en koskaan ollut hakenut ammattilaisen apua. Nyt oli viimein tullut sen aika. Virallinen diagnoosi on posttraumaattinen stressihäiriö. Tuohon tilaan kiinnittyy paljon itselleni kipeitä tunteita, ajatuksia ja kehoon keräytyneitä muistoja, joiden kanssa en halua enää jäädä yksin.

En voi hyvälläkään tahdolla vielä sanoa, että kevään kokemukset ja sitä seurannut kehon ja mielen yhteen kietoutunut kipuilu olisi ollut positiivinen asia. Olen monella tapaa haavoittuvammassa ja tunneherkemmässä tilassa kuin aiemmin. Samaan aikaan tunnen kuitenkin olevani entistä vahvempi. Ne eivät sulje toisiaan pois.

On vahvuutta kohdata tunteensa ja kipunsa.

On vahvuutta hakea apua, jos omat voimat eivät riitä.

On vahvuutta uskaltaa puhua ääneen mielenterveysongelmista.

On vahvuutta uskaltaa kasvaa entistä eheämmäksi ihmiseksi.

Samalla nuo kaikki ovat myös mitä suurinta rakkautta ja myötätuntoa itseä kohtaan.  Jotta häpeästä voi päästää irti, sitä pitää ensin uskaltaa halata. Ehkä se onkin lopulta kaikista vaikeinta.

Tänään 10.10. vietetään Maailman mielenterveyspäivää. Yhtenä päivän teemoista on  Toivoa kirjallisuudesta. Itse sain keväällä voimaa Brené Brownin (2016) teoksesta: Nouse vahvempana.

On ironista, että yritämme kieltää vaikeat tarinamme näyttääksemme eheämmiltä tai hyväksyttävämmiltä, vaikka eheytemme – jopa kykymme elää täydellä sydämellä – edellyttää, että sisäistämme kaikki kokemuksemme, myös kaatumisemme. –Brené Brown 

Uskalla halata, hyväksyä ja avata. Ensin itselle, ehkä sen jälkeen myös jollekin toiselle.

FlowSister – Susanna Jussila on juoksuun ja joogaan erikoistunut koulutettu personal trainer ja hyvinvointivalmentaja, jonka intohimona on kehon kuuntelu ja kokonaisvaltainen hyvinvointi. Lue lisää kohdasta Valmennuspaketit.

 

Varvasjumppaa ja kärsivällisyysharjoituksia

DSCF0420.JPG

Keho on kuin puu. Jos juuret eivät ole tarpeeksi syvällä maassa, voi kasvu häiriintyä tai kova myrsky viedä mennessään. Kehon juuret löytyvät jalkapohjista. Tukeva ja tasaisesti maahan jakautuva kosketus on kaiken liikkeen perusta – alkaen kahdella jalalla seisomisesta. Jos perusta ei ole kunnossa, on kaikki siitä ylöspäin vaarassa niin sanotusti kasvaa vinoon. Näin kävi myös minulle.

Olin 12-vuotias, kun aloin kärsiä säärten etuosaa riivaavasta penikkataudista. Aluksi epäiltiin kasvukipuja, mutta oireiden pitkittyessä asiaa tutkittiin ja minulla todettiin lievä askellusvirhe. Tuolloin diagnoosi oli alipronaatio (toiselta nimeltään liiallinen supinaatio). Sain hoidoksi jaloilleni teetetyt pohjalliset ja nilkkaa vahvistavia liikkeitä. Lisäksi kokeilin hierontaa, kylmä-kuumahoitoja ja tietenkin lepoa. 17-vuotiaana ongelma oli kroonistunut niin pahaksi, etten pystynyt enää tekemään kävelylenkkiä ilman koko vartaloon asti säteilevää hermokipua. Pääsin viimein leikkaukseen. Penikkatauti hävisi ja pohjalliset kuluivat loppuun, mutta jalan virheasento säilyi.

Liiallisessa supinaatiossa kuormitus on tavallista enemmän jalan ulkosyrjällä, mikä heikentää jalan luonnollista joustoa ja iskunvaimennuskykyä. Askelluksesta syntyvä tärähtely tuntuu kehossa voimakkaammin kuormittaen jalkoja, lonkkaa ja selkää. Pahimmillaan jalkaterän virheasento johtaa dominoefektiin, jossa koko vartalon linjaus ja ryhti kärsivät: sääri, reisiluu ja lonkka kiertyvät ulospäin saaden lantion kallistumaan taaksepäin. Lantion asento taas vaikuttaa suoraan selkärankaan.*

Selkäkipujen lisäksi yleisimpiä alipronaation aiheuttamia vaivoja ovat nilkan nyrjähdykset, polvivaivat, penikkatauti ja selkäkivut. Yllätys yllätys – itseltäni on vuosien varrella löytynyt noita kaikkia.

Kaksikymmentäyksi vuotta, kolme nilkannyrjähdystä, kaksi patellajänteen tulehdusta, yhtä polvilumpion sijoiltaanmenoa, lonkan limapussin tulehdusta, plantaarifaskiittia ja puoli vuotta kestänyttä issias-hermokipua myöhemmin hakeuduin jälleen fysioterapeutin vastaanotolle. Tällä kertaa valitsin nilkan ja jalkaterän vaivoihin erikoistuneen fysioterapeutin. Kävi ilmi, että varsinainen ongelma löytyikin ylipronaatiosta, nilkan kiertymisestä sisäänpäin, jota kompensoin tiedostamattani viemällä painoa jalan ulkosyrjälle, siis toiseen äärilaitaan.

Epävakaasta nilkasta johtuen olin myös oppinut kompensoimaan ongelmaa varpaillani. Vaikka olin hyvin tietoinen siitä, että painon pitäisi jakautua tasaisesti jalkapohjille, isovarpaan päkiälle, pikkuvarpaan päkiälle ja kantapäälle, olin alkanut huomaamattani tarrata maahan varpaillani. Vähän niin kuin puu yrittäisi pysyä pystyssä juuret maanpintaan tarrautuneena. Ei kauhean kestävä ratkaisu.

Nyt opettelen seisomaan ja askeltamaan uudelleen. Erilaisilla, joogastakin tutuilla, varpaannosto- ja painonsiirtoharjoituksilla opetan kehoani aktivoimaan juurensa. Perustan kautta myös polven linjauksesta ja lantion sivuttaissuuntaisesta kontrollista vastaava keskimmäinen pakaralihas herää eloon. Lisäksi teen täsmäharjoitteita tuolle ison pakaralihaksen varjoon jääneelle kaverille. Niitä olen toki tehnyt ennenkin, teettämisestä puhumattakaan, mutta nyt voin rehellisesti sanoa sisäistäneeni linjauksen tärkeyden.

Puu on aina ollut minulle tärkeä elementti. Viimeisen parin vuoden aikana olen kirjoittanut toistasataa runoa puusta. Puita katsellessa mieli rauhoittuu ja viisaus tarttuu. Nyt on näköjään tullut aika integroida tuo viisaus omaan kehooni.

*Jalan virheasennon vaikutuksesta kehoon voit lukea lisää esimerkiksi täällä tai täällä.

FlowSister – Susanna Jussila on juoksuun ja joogaan erikoistunut koulutettu personal trainer ja hyvinvointivalmentaja, jonka intohimona on kehon kuuntelu ja kokonaisvaltainen hyvinvointi. Lue lisää kohdasta Valmennuspaketit.