Uupumus herätti leijonan

DSC_1648.JPGOlen nähnyt läheltä, mitä loppuun palaminen voi saada aikaan. Miten ihmisen elinvoima pikkuhiljaa kutistuu, miten ilo ja yhteys katoavat. Miten tilalle astuu pelko tai turtuus. Olen seurannut vierestä, miten ihminen kadottaa itsensä. Olen nähnyt, miten helposti ja salakavalasti se tapahtuu. Ja miten vaikeaa siihen on toisen puuttua. Olen nähnyt, olen tuntenut ja olen pelännyt tuota loputtoman pitkältä näyttävää ”harmaata tunnelia” teini-ikäisestä asti.

Tänä vuonna katsoin omaa pelkoani silmästä silmään. Seurasin tietoisena itseni kulkemista kohti tilaa, jossa omat voimavarat vähenivät kilpaa kalenteriviikkojen kanssa. Tarkkailin muutosta kehossani. Vastustuskyvyn notkahtaessa flunssat seurasivat toisiaan. Poskiontelontulehdus jäi päälle, iskiaskipu raastoi hermoja ja tulehtunut kantapää pysäytti kahdesti. Oli vaikeaa seistä, istua ja liikkua. Kehon krempatessa myös mieli musteni. Luovuus ja ilo väistyivät suorittavan selviytymisen tieltä. Vielä tämä ja tuo projekti. Jotta selviydyin työmäärästäni, piti laittaa tunteet sivuun ja painaa robottivaihde päälle.

Kuulostaa kauhuskenaariolta ihmiselle, joka on kaikin tavoin halunnut välttää työuupumuksen ja tottunut vaalimaan omaa hyvinvointiaan.  Sitä se toki onkin, jos keskityn vain yllä olevaan tarinaan. Onneksi elämä ei ole mustavalkoista, vaikka mieli toisinaan niin haluaa värittää.

Olen oppinut ja saanut opetella tämän vuoden aikana valtavasti. Olen oppinut sanomaan rivakammin ei. Olen oppinut puhumaan kipeistä asioista ääneen. Olen opetellut pyytämään apua. Olen oppinut tulemaan toimeen riittämättömyyden tunteeni kanssa. Tarkkailemalla oman olotilani laskusuuntaista kehitystä, olen oppinut tunnistamaan, mikä minulle on liikaa. Olen opetellut irti itseni vertaamisesta muihin. Olen alkanut hyväksyä omat erityisyyteni ja herkkyyteni. Olen oppinut tunnistamaan, mitkä asiat työssä minua kuormittavat ja mistä saan voimaa. Olen oppinut arvostamaan sisäistä ääntäni.

Ennen kaikkea olen oppinut, että pelko ei määrää kohtaloani. Loppujen lopuksi olen itse ohjaksissa. Minä päätän, mihin asti kuljen polkua, joka vie minua kauemmaksi itsestäni. Vain minä voin tietää, mikä on hyväksi itselleni. Ja se, että jokin polku ei sovi minulle, ei tarkoita, etteikö se sopisi jollekin toiselle.

Ehkä vuosi 2017 ei sittenkään ollut niin synkkä kuin kuvittelin. Seinä ei lopulta tullutkaan vastaan. Samalla selätin myös yhden suurimmista peloistani. Burn out -apina on viimein hiljentynyt, sisäinen leijonaemo vahvistunut. Tilaa on jälleen avautunut rauhalle ja lempeydelle, luovuudelle ja läsnäololle. Eivätkä nuo lopulta kadonneet mihinkään. Odottivat vain sisälläni, että antaisin niiden tulla esiin. Nyt tiedän, kuinka paljon niitä tarvitsen.

Nyt tiedän, että kukaan ei vie niitä minulta pois. Enää ei tarvitse pelätä.

Siispä tervetuloa vuosi 2018!  Mitä ikinä ja mitä kaikkea tuotkaan mukanasi, sydän on taas avoinna.

Kiitos kaikille blogiani vuoden mittaan seuranneille ja kokonaisvaltaisen hyvää uutta vuotta jokaiselle!

Pidetään itsestämme ja toisistamme huolta <3,

Susanna

FlowSister – Susanna Jussila on juoksuun ja joogaan erikoistunut koulutettu personal trainer ja hyvinvointivalmentaja, jonka intohimona on kehon kuuntelu ja kokonaisvaltainen hyvinvointi. Lue lisää kohdasta Valmennuspaketit.

Mainokset

Vierasblogi: Elämäni muutos

Elämäni muutosElämäni muuttui vuosi sitten. Rakastuin. Muutin elintapani. Ennen sitä elin sekavaa elämänvaihetta. Elin epäsäännöllisesti ja söin epäterveellisesti. Nämä kaksi kulkevat usein käsi kädessä. Kuulostaa tutulta, eikö?

Kehoni on aina ollut herkkä. Olen huonouninen ja huonot unet vaikuttavat minuun hyvin kokonaisvaltaisesti. Ne vaikuttavat mielialaani, psyykkiseen terveyteeni ja ruokahaluuni. Juhliminen ja epäsäännölliset elämäntavat sopivat tähän yhtälöön huonosti. Uni ei tule, ahdistus kurittaa kehoa ja ruoka ei maistu. Kun on tarpeeksi kauan tehnyt väkivaltaa kehoaan kohtaan menettää lopulta kiinnostuksen, mitä sinne laittaa ja mitä sille tekee. Kosketus on hävinnyt. Onneksi kosketus ja yhteys itseensä on mahdollista palauttaa. Tiedän, koska onnistuin siinä.

Kaikkein tärkein on motivaatio. Minulle motivaatio pitää huolta itsestäni ja ainoasta kehostani, kodistani tällä matkallani, löytyi rakkaudesta. Toki olisi kaikin puolin jalompi ja hienompi ajatus jos kehoni olisi heikolla hetkellä hellästi kuiskannut korvaani toiveen uusista elämäntavoista, mutta itse en halua arvottaa muutoksen sytykettä. Tärkeintä, että sellainen on. Sillä vaikka uusi elämä antaa kaiken, se myös varsinkin aluksi vaatii kärsivällisyyttä, kurinalaisuutta ja pitkämielisyyttä. Uskon, että oli elämänmuutoksen mahdollistava inspiraatio kuinka pinnallinen tahansa, sillä ei lopulta ole merkitystä. Kun olet päässyt tiettyyn pisteeseen elämänmuutoksessa, alat tehdä kehoasi huoltavia ja helliviä asioita sen takia, että ne tuntuvat hyvältä. Et ainoastaan esimerkiksi siksi, ettet näyttäisi huonolta sivutyönään personal trainerina työskentelevän tyttöystäväsi rinnalla (kirjoittaja huomauttaa).

Mitä sitten konkretian tasolla tein? Huomaa ensinnäkin, että käytän aktiivista verbiä ”tein”. Vanhoista tavoista luopuminen ja uuden luominen vaativat aina aktiivista tekemistä. Asiat eivät tapahdu puolestasi, ne pitää tehdä itse. Tämä onkin se vaikein osuus. On helppoa jäädä sohvalle tuijottamaan Netflixiä ja avata sipsipussi, kun vaihtoehtona on jalkaselkäpäivä hikisellä kuntosalilla, jossa kaikki näyttävät aina paljon treenatummilta kuin sinä itse. Koita kuitenkin kestää pari ensimmäistä kuukautta, jonka jälkeen lupaan, että homma helpottuu, eikä kotiin jääminen ole enää vaihtoehto. Liikuntamuodolla ei oikeastaan ole väliä. Pääasia, että liikut ja syöt monipuolisesti, oli oma juttusi sitten samba, kävely tai vaikkapa parkour.

Itse aloitin säännöllisen saliharjoittelun aluksi kolme kertaa viikossa ja myöhemmin lisäsin tähän vielä yhden päivän. Tämä ei minun luonteellani olisi onnistunut ilman selkeää saliohjelmaa, jota noudatin kurinalaisesti. Ensimmäistä kertaa elämässäni tein sopimuksen itseni kanssa ja pidin siitä kiinni. Alkushokin jälkeen juuri kurinalaisuudesta olen saanut isoimmat mielihyvän kokemukset ja onnistumisen tunteet. Ja tietysti siitä, kun olen päässyt aitiopaikalta todistamaan muutosta kehossani (sekä sisäistä että ulkoista) ja mielessäni. Terve sielu todella asuu terveessä ruumissa. Saliharjoittelun lisäksi olen tehnyt hölkkälenkkejä ja juoksuharjoituksia sekä uinut silloin tällöin. Ennen kaikkea olen tutustunut kehooni ja opetellut nauttimaan sen liikuttamisesta. Tässä suurena inspiraationa on toiminut yin-jooga.

Muutin myös ruokavalioni. Aikaisemmin nälkäinen, nopeaa tyydytystä ja pikavoittoja hamuava mieleni laittoi käteni tiputtelemaan ostoskoriin lihapiirakoita, pakastepizzoja, limuja, karkkeja ja suklaata. Nykyisin lasken koriin lähinnä vihreää, juureksia, pähkinöitä, erilaisia proteiininlähteitä ja ruisleipää. Toki herkuttelen edelleen välillä. Ehdottomuus ja totaalikieltäytyminen eri muodoissaan on tylsää, eikä se ole minua varten. Herkuttelu kuitenkin tuntuu paremmalta silloin kun se on enemmän poikkeus kuin sääntö. Kun syö terveellisesti, säännöllisesti ja usein, ei epäterveellisiä herkkuja juuri tee edes mieli. Karkkihyllyn ohi käveleminen tuo lähinnä mieleen huvittavia muistoja entisestä elämästä. Nälkä on herkutteluun taipuvaisen pahin vihollinen.

Elämänmuutokseni ja harjoittelun alkuvaiheessa menin ansaan, jonka voisin kuvitella olevan tyypillinen monille muillekin kuntoilun aloittajille. Kuvittelin, että mahdollisimman niukka syöminen yhdistettynä kovaan treenaamiseen toisi toivottuja tuloksia. Oivalsin kuitenkin pian, että näin tein itselleni hallaa, eikä treenaamisesta ole mitään hyötyä, jos keholla ei ole käytössä tarvittavia rakennusaineita lihasten kehittämiseen. Tämä oli myös lohdullinen tieto. Saan syödä enemmän kuin ennen, kunhan vain huolehdin, että ravinto on pääpiirteittäin laadukasta. Itse uskon, että hyvää tekevä ravinto myös maistuu hyvältä. Takaan, että kana-avokado-pähkinä-couscous-salaatti päihittää kulinaarisena nautintona kebabin ranskalaisilla, kunhan vain annat sille mahdollisuuden. Ja nyt siis puhuu mies, joka rakastaa pekonia.

Miksi sitten päätin kirjoittaa elämänmuutoksestani? Tarkoitukseni ei ole narsistisesti kohottaa itseäni jalustalle tai yrittää saada muita tuntemaan itsensä minua huonommaksi. Päinvastoin. Uskon, että moni muukin on kamppaillut ja parhaillaan kamppailee samojen asioiden kanssa. Minä löysin yhteyden itseeni sekä tasapainon mieleeni ja kehooni terveellisten ja säännöllisten elämäntapojen kautta, enkä voisi enää kuvitella eläväni toisin. Toki olin aina liikkunut jonkin verran, mutta esimerkiksi saliharjoittelu oli täysin uusi aluevaltaus. Jos kaltaiseni heikolla kurinalaisuudella varustettu hedonisti pystyy tähän muutokseen, olen varma, että sinäkin pystyt. Tai sitten voit vain ohittaa tämän tekstin jumalansa kuntosalilta löytäneen höyrähtäneen kolmikymppisen väsyneenä lifestyle-itsepetoksena. Niin minäkin olisin tehnyt vielä vuosi sitten. Elämä on kuitenkin liian lyhyt siihen. Nyt opettelen arvostamaan itseäni, kuuntelemaan kehoani tarkasti ja antamaan sille mitä se tarvitsee.

Loppuun vielä nöyrin kiitos Susannalle, joka on paitsi elämäni rakkaus, niin myös suurin inspiraatio. Kiitos, että kuljet vierelläni tällä suurenmoisella matkalla.

 

Ilari Torsti

Kirjoittaja on liikuntaan masokistisesti suhtautuva hedonisti, joka on vaihtanut pizzat punnerruksiin.

On vahvuutta – ja lempeyttä – hakea apua

 

DSCF0452Jokainen meistä on kohdannut elämänsä aikana erilaisia terveysongelmia – osa lievempiä, osa vakavampia. Yksi sairastaa useammin, toinen on tottunut olemaan tukena, kun joku läheisistä sairastaa. Fyysisistä terveysongelmista puhuminen on yksi kulttuurimme suosituimmista small talkin muodoista. Käytävillä ja kahvikupposen äärellä on normaalia puhua vaikkapa syysflunssasta, vatsataudista, lapsen tuhkarokosta, puolison välilevynpullistumasta tai mummon kaatumisesta. Vastoinkäymisten jakaminen auttaa ja saa mielen tuntumaan kevyemmältä.

Mutta entä jos vaihdamme sanan ”terveysongelma” tilalle ”mielenterveysongelma”? Aika monta keskustelua jää käymättä. Ja samalla moni meistä jää ongelmansa kanssa yksin. Tiedän, mistä puhun, sillä olen ollut lapsesta asti luonteeltani yksinselviytyjä. Pitkään luulin selviytyneeni hyvin. Kunnes jossain vaiheessa tajusin, että elämässäni on vuosia, joista en käytännössä muista juuri mitään.  Ja että minulla oli lähes kymmenen vuotta kestänyt vaihe, jolloin piti säännöllisin väliajoin päästä pois – vaihtaa maisemaa, muuttaa ulkomaille, etsiä mielenrauhaa yksin ja kaukana kaikesta tutusta. Ja että tiedostamattani olin kehittänyt arkielämäni tueksi vahvan selviytymispaketin ja roimasti tervettä itsekkyyttä, jonka ansiosta opin pitämään tuon paketin sisällöstä – ja itsestäni – huolta.

Selviytymispaketistani on löytynyt vuosien varrella mm. urheilu, hevoset, ystävät, oma aika, luonto, jooga, meditointi, lukeminen ja luova kirjoittaminen.

Viime keväänä koin kuitenkin jotain sellaista, johon omakaan ”henkinen ensiapupakettini” ei riittänyt. Odottamaton kohdunulkoinen raskaus sai kehoni ja mieleni järkkymään. Tämä ilmeni muun muassa paniikki- ja ahdistuskohtauksina.

”Keho antaa sinulle toisen tilaisuuden”, sanoi työterveyspsykologi, kun kerroin selviytymistarinani ja kaikki ne asiat, joihin en koskaan ollut hakenut ammattilaisen apua. Nyt oli viimein tullut sen aika. Virallinen diagnoosi on posttraumaattinen stressihäiriö. Tuohon tilaan kiinnittyy paljon itselleni kipeitä tunteita, ajatuksia ja kehoon keräytyneitä muistoja, joiden kanssa en halua enää jäädä yksin.

En voi hyvälläkään tahdolla vielä sanoa, että kevään kokemukset ja sitä seurannut kehon ja mielen yhteen kietoutunut kipuilu olisi ollut positiivinen asia. Olen monella tapaa haavoittuvammassa ja tunneherkemmässä tilassa kuin aiemmin. Samaan aikaan tunnen kuitenkin olevani entistä vahvempi. Ne eivät sulje toisiaan pois.

On vahvuutta kohdata tunteensa ja kipunsa.

On vahvuutta hakea apua, jos omat voimat eivät riitä.

On vahvuutta uskaltaa puhua ääneen mielenterveysongelmista.

On vahvuutta uskaltaa kasvaa entistä eheämmäksi ihmiseksi.

Samalla nuo kaikki ovat myös mitä suurinta rakkautta ja myötätuntoa itseä kohtaan.  Jotta häpeästä voi päästää irti, sitä pitää ensin uskaltaa halata. Ehkä se onkin lopulta kaikista vaikeinta.

Tänään 10.10. vietetään Maailman mielenterveyspäivää. Yhtenä päivän teemoista on  Toivoa kirjallisuudesta. Itse sain keväällä voimaa Brené Brownin (2016) teoksesta: Nouse vahvempana.

On ironista, että yritämme kieltää vaikeat tarinamme näyttääksemme eheämmiltä tai hyväksyttävämmiltä, vaikka eheytemme – jopa kykymme elää täydellä sydämellä – edellyttää, että sisäistämme kaikki kokemuksemme, myös kaatumisemme. –Brené Brown 

Uskalla halata, hyväksyä ja avata. Ensin itselle, ehkä sen jälkeen myös jollekin toiselle.

FlowSister – Susanna Jussila on juoksuun ja joogaan erikoistunut koulutettu personal trainer ja hyvinvointivalmentaja, jonka intohimona on kehon kuuntelu ja kokonaisvaltainen hyvinvointi. Lue lisää kohdasta Valmennuspaketit.

 

Varvasjumppaa ja kärsivällisyysharjoituksia

DSCF0420.JPG

Keho on kuin puu. Jos juuret eivät ole tarpeeksi syvällä maassa, voi kasvu häiriintyä tai kova myrsky viedä mennessään. Kehon juuret löytyvät jalkapohjista. Tukeva ja tasaisesti maahan jakautuva kosketus on kaiken liikkeen perusta – alkaen kahdella jalalla seisomisesta. Jos perusta ei ole kunnossa, on kaikki siitä ylöspäin vaarassa niin sanotusti kasvaa vinoon. Näin kävi myös minulle.

Olin 12-vuotias, kun aloin kärsiä säärten etuosaa riivaavasta penikkataudista. Aluksi epäiltiin kasvukipuja, mutta oireiden pitkittyessä asiaa tutkittiin ja minulla todettiin lievä askellusvirhe. Tuolloin diagnoosi oli alipronaatio (toiselta nimeltään liiallinen supinaatio). Sain hoidoksi jaloilleni teetetyt pohjalliset ja nilkkaa vahvistavia liikkeitä. Lisäksi kokeilin hierontaa, kylmä-kuumahoitoja ja tietenkin lepoa. 17-vuotiaana ongelma oli kroonistunut niin pahaksi, etten pystynyt enää tekemään kävelylenkkiä ilman koko vartaloon asti säteilevää hermokipua. Pääsin viimein leikkaukseen. Penikkatauti hävisi ja pohjalliset kuluivat loppuun, mutta jalan virheasento säilyi.

Liiallisessa supinaatiossa kuormitus on tavallista enemmän jalan ulkosyrjällä, mikä heikentää jalan luonnollista joustoa ja iskunvaimennuskykyä. Askelluksesta syntyvä tärähtely tuntuu kehossa voimakkaammin kuormittaen jalkoja, lonkkaa ja selkää. Pahimmillaan jalkaterän virheasento johtaa dominoefektiin, jossa koko vartalon linjaus ja ryhti kärsivät: sääri, reisiluu ja lonkka kiertyvät ulospäin saaden lantion kallistumaan taaksepäin. Lantion asento taas vaikuttaa suoraan selkärankaan.*

Selkäkipujen lisäksi yleisimpiä alipronaation aiheuttamia vaivoja ovat nilkan nyrjähdykset, polvivaivat, penikkatauti ja selkäkivut. Yllätys yllätys – itseltäni on vuosien varrella löytynyt noita kaikkia.

Kaksikymmentäyksi vuotta, kolme nilkannyrjähdystä, kaksi patellajänteen tulehdusta, yhtä polvilumpion sijoiltaanmenoa, lonkan limapussin tulehdusta, plantaarifaskiittia ja puoli vuotta kestänyttä issias-hermokipua myöhemmin hakeuduin jälleen fysioterapeutin vastaanotolle. Tällä kertaa valitsin nilkan ja jalkaterän vaivoihin erikoistuneen fysioterapeutin. Kävi ilmi, että varsinainen ongelma löytyikin ylipronaatiosta, nilkan kiertymisestä sisäänpäin, jota kompensoin tiedostamattani viemällä painoa jalan ulkosyrjälle, siis toiseen äärilaitaan.

Epävakaasta nilkasta johtuen olin myös oppinut kompensoimaan ongelmaa varpaillani. Vaikka olin hyvin tietoinen siitä, että painon pitäisi jakautua tasaisesti jalkapohjille, isovarpaan päkiälle, pikkuvarpaan päkiälle ja kantapäälle, olin alkanut huomaamattani tarrata maahan varpaillani. Vähän niin kuin puu yrittäisi pysyä pystyssä juuret maanpintaan tarrautuneena. Ei kauhean kestävä ratkaisu.

Nyt opettelen seisomaan ja askeltamaan uudelleen. Erilaisilla, joogastakin tutuilla, varpaannosto- ja painonsiirtoharjoituksilla opetan kehoani aktivoimaan juurensa. Perustan kautta myös polven linjauksesta ja lantion sivuttaissuuntaisesta kontrollista vastaava keskimmäinen pakaralihas herää eloon. Lisäksi teen täsmäharjoitteita tuolle ison pakaralihaksen varjoon jääneelle kaverille. Niitä olen toki tehnyt ennenkin, teettämisestä puhumattakaan, mutta nyt voin rehellisesti sanoa sisäistäneeni linjauksen tärkeyden.

Puu on aina ollut minulle tärkeä elementti. Viimeisen parin vuoden aikana olen kirjoittanut toistasataa runoa puusta. Puita katsellessa mieli rauhoittuu ja viisaus tarttuu. Nyt on näköjään tullut aika integroida tuo viisaus omaan kehooni.

*Jalan virheasennon vaikutuksesta kehoon voit lukea lisää esimerkiksi täällä tai täällä.

FlowSister – Susanna Jussila on juoksuun ja joogaan erikoistunut koulutettu personal trainer ja hyvinvointivalmentaja, jonka intohimona on kehon kuuntelu ja kokonaisvaltainen hyvinvointi. Lue lisää kohdasta Valmennuspaketit.

 

 

 

 

 

Ruuhkavuosieni Shanti

shanti

Kotialttari

Palasin eilen pitkästä aikaa Joogakoulu Shantiin, jossa aloitin säännöllisen joogaharjoittelun vuonna 2012. Astuin tuttuun saliin, missä joogamatot odottivat valmiiksi vierekkäin aseteltuina, kaksi jokaiselle. Hakeuduin lempipaikalleni korkean ikkunan viereen ja annoin katseeni levätä tilassa: tuttu alttari lootuskukkineen ja menninkäispatsaineen, valkoinen unisieppari, kello, josta roikkuu siivet…Kellahdin matolle ja jäin odottamaan tunnin alkua. Mieli ei ollut vielä tasaantunut. Se hyppäsi menneeseen ja pikakelasi aikajakson siitä, kun osallistuin ensimmäiselle Astangajoogan alkeet -tunnille tähän päivään, tähän kehoon ja hetkeen.

Viidessä vuodessa on ehtinyt tapahtua paljon: Olen muuttanut kolmesti ja asunut puoli vuotta ulkomailla. Olen valmistunut toistamiseen yliopistosta ja ollut kolmessa eri työssä. Olen opiskellut personal traineriksi, joogaopettajaksi ja arviointimentoriksi. Olen ryhtynyt yrittäjäksi ja alkanut julkaista runojani blogissa. Olen ollut parisuhteessa, eronnut ja löytänyt uuden rakkauden. Olen surrut syvästi, pelännyt isosti, rakastanut enemmän kuin koskaan – ja suuttunutkin kunnolla pariin otteeseen (se jos jokin on edistystä!). Olen ollut totaalisen hukassa, autuaallisen perillä ja kaikkea siltä väliltä. Viimeistä viittä vuotta kuvastaa parhaiten yksi sana: muutos. Niin paljon on muuttunut, että on hankalampaa oikeastaan ajatella, mikä elämässäni on pysynyt samana.

Suurten muutosten keskellä pysyvää on ollut ainoastaan ystävät, perhe ja urheilu, etenkin jooga ja juoksu. Ne ovat kulkeneet mukanani joka puolelle myös niihin synkimpiin paikkoihin, jonne en yksin olisi uskaltanut astua. Läheiset ovat pitäneet minua pystyssä, juoksu on pitänyt jalat maassa ja jooga ainakin jonkinlaisen – toisinaan häilyvän – rauhan sisimmässä. En voisi kuvitella elämääni ilman yhtäkään noista. Silti kaiken voi joskus menettää, mukaan lukien terveyden, mistä tämä kevät on jälleen antanut pienen opetuksen.

Jään tänään kuukauden kesälomalle. Se on ensimmäinen pitkää viikonloppua pidempi loma neljään vuoteen. Ajattelin käyttää sen vaalimalla arvokkaimpia asioita elämässäni, päällimmäisenä niistä sisäistä rauhaa. Silloin ei haittaa, vaikka lomakin toisi mukanaan yllättäviä käänteitä. Sillä parhaiten muutoksen hetkiin valmistautuu vaalimalla tätä hetkeä.

EDIT: Shanti on sanskriittia ja  tarkoittaa rauhaa.

FlowSister – Susanna Jussila on juoksuun ja joogaan erikoistunut koulutettu personal trainer ja hyvinvointivalmentaja, jonka intohimona on kehon kuuntelu ja kokonaisvaltainen hyvinvointi. Lue lisää kohdasta Valmennuspaketit.

Keho ja mieli menivät salille – kumpi voitti?

Sotilaspenkkipunnerrus

Aina ei ole penkki- eikä kyykkypäivä.

Entisenä kilpa-, suoritus- ja tulosurheilijana kehoni on tottunut siihen, että sitä ei liiemmin kuunnella. Treenit tehdään niin kuin harjoitusohjelmassa lukee, vetoja ei jätetä vetämättä eikä sarjoja kesken. Aikaisemmassa urheiluelämässäni ainoastaan sairaus, loukkaantuminen tai suoritusta häiritsevä kipu oli riittävä merkki harjoituksen modifiointiin tai väliin jättämiseen. Kummatkin olivat minulle vaikeita. Vaikka itsekuri on kilpaurheilijalle jossain määrin välttämätön kaveri, oli harjoitteluni usein turhankin periksi antamatonta. Välillä olisi pitänyt kuunnella kehoa. Nyt siihen on onneksi mahdollisuus.

Viime vuodet olen opetellut kehon kuuntelua enemmän kuin mitään muuta. Tähän ovat patistaneet myös erilaiset huomiota vaativat vaivat – viimeisimpänä selkäkipu. Vaikka kilpa-, suoritus- ja tulosurheilumentaliteetti ovat karisseet vuosien mittaan, on tilalle tullut muita syitä, joiden vuoksi kehon kuuntelu ja sen ehdoilla harjoittelu ei aina ole helppoa. Tässä niistä suurimmat: 1. liikkuminen on edelleen henkireikäni ja joskus mieleni tarvitsee harjoitusta enemmän kuin kehoni 2. rakastan liikkumista ja saatan innostua liikaa silloinkin, kun pitäisi ottaa maltilla.

Kerta toisensa jälkeen löydän itseni tilanteesta, jossa mieli meinaa jyrätä kehon tarpeet. Silloin auttaa vain yksi asia: vuoropuhelu. Viime viikolla se näytti jotakuinkin tältä:

Pää: ”Tänään on salipäivä. Kyykkypäivä!”

Keho: ”Haluan kyllä salille, mutta selkä on oikkuillut eikä kyykkääminen ole nyt hyvä idea.”

Pää: ”No hö. Viime viikollakin jäi kyykkyadrenaliinit saamatta. Eikö edes vähän?”

Keho: ”Toissapäivänä tehtiin sprinttejä ja loikkia. Se tuntuu vielä lihaksissa, polviniveletkin vähän jäykät. Mitäs jos rajoitettaisiin kyykkäily lämmittelyyn? Voidaan kyykkäillä ilman painoja vaikka joka ilmansuuntaan.”

Pää: ”Okei, vähän tylsää kyllä. Mitä muuta me sitten tehdään?”

Keho: ”Tukilihasten vahvistus ja venyttely olisi nyt paikallaan. Sitä mä tarvitsen.”            

Pää: ”Saanko mä valita liikkeet”?

Keho: ”No saat, jos kuuntelet mua.”

Pää: ”Lupaan kuunnella. Mennään jo! Kerro sitten, mihin suuntaan ja millä lailla liikutaan.”

Keho: ”Jee, älä huoli! Mä kyllä kerron.”   

Ja niin he menivät. Alkuverryttelyksi tähtikyykkyjä ja rinta-hartialinjan avausta pienellä lisäpainolla. Vahvistavina liikkeinä selkärangan rullausta kahvakuulalla, sivutaivutusta, kiertoliikettä, muutama lantion hallintaa, keskimmäistä pakaralihasta ja syviä vatsalihaksia vahvistava pilates-liike, loppuun vähän käsilläseisontaa ja venyttelyä. Keho kiitti ja mielikin oli tyytyväinen. Molemmat palasivat kotiin hymyillen.

Jälleen kerran vuoropuhelu kannatti. Sen mahdollisti joustavampi suhtautuminen harjoitteluun ja huomion siirtäminen mielen suunnitelmista kehon tarpeisiin. Kun päätös harjoituksen muokkaamisesta oli tehty, oli liikkeet helppo valita. Apuna käytin seuraavia kysymyksiä: Mikä kohta kehossani tuntuu jäykältä? Mikä kaipaa venymistä, mikä vahvistamista?

Aina keskustelu ei suju näin rakentavasti ja toisinaan tulee vaan mennä hypittyä. Silti harjoittelun fokuksen siirtäminen on ollut itselleni merkittävä askel entistä tasapainoisemman ja kokonaisvaltaisemman liikkumisen polulla.

Kehon ja mielen vuoropuhelu toimii muuallakin kuin joogamatolla – suosittelen kokeilemaan!

FlowSister – Susanna Jussila on juoksuun ja joogaan erikoistunut koulutettu personal trainer ja hyvinvointivalmentaja, jonka intohimona on kehon kuuntelu ja kokonaisvaltainen hyvinvointi. Lue lisää kohdasta Valmennuspaketit.

Tavoitteeksi kesäkunnosta luopuminen?

kesälaiturillaKesä tekee tuloaan, puut alkavat pian pukeutua ja ihmiset riisuuntua. Vaikka kyseessä on mitä suloisin siirtymä, saattaa jälkimmäinen aiheuttaa monille meistä ristiriitaisia tunteita.

Tammikuusta alkaen ilta- ja aamulehdet sosiaalisesta mediasta puhumattakaan ovat jälleen täyttyneet laihdutus- ja treenivinkeistä, bikinihaasteista ja kesäkuntoon tähtäävistä treeniohjelmista. Vaikka moni saa kesän lähestymisestä tarvittavaa lisämotivaatiota harjoitteluun, voi toisille bikinikunnon tavoittelu tuottaa turhaa stressiä ja riittämättömyyden tunnetta.  Mikäli tunnet kuuluvasi jälkimmäiseen ryhmään, on kenties aika pohtia uutta tavoitetta. Mitä jos asettaisitkin tämän kesän tavoitteeksi kesäkunnon sijaan siitä luopumisen? Saatat saada tilalle jotain paljon paljon arvokkaampaa.

Tässä muutamia vinkkejä, miten voit päästää irti kesäkunnon tavoittelusta ja siirtää  ajatuksesi suvesta nauttimiseen:

  • Kuka sanoikaan, miltä rantakunnon tulisi näyttää? Sivuuta bikinihaasteet ja määrittele rantakunto kokonaan uudestaan, esimerkiksi näin.
  • Unohda kehoa kuormittavat tehokuntokuurit ja harjoittele katsomaan peilikuvaasi lempeämmin. Itsemyötätunto on taito, jota voi opetella. Aloita esimerkiksi täältä. Muista, että minkä tahansa taidon opettelu vaatii toistoja, aikaa ja armollisuutta. Anna sitä itsellesi.
  • Harrasta vain sellaista liikuntaa, josta pidät ja mikä tuntuu kehossasi hyvältä. Jos et ole vielä löytänyt sinulle sopivaa lajia, käytä kesäloma hyödyksi ja kokeile kaikkea, mistä olet viime aikoina haaveillut. Suppailua, melontaa, vaellusta, ratsastusta, polkujuoksua, puistojoogaa, suunnistusta…mitä tahansa mieleesi tuleekin. Haasta myös ystäväsi mukaan – yhdessä tekeminen on usein mukavampaa.
  • Anna itsellesi lupa nauttia. Unohda suorittaminen ja x-määrä liikuntakertoja viikossa. Suosi hyötyliikuntaa: Kulje jalan tai pyörällä, hoida kasvimaata, lähde metsään keräämään kukkasia tai vaeltelemaan ilman sen suurempia suunnitelmia; ennen kaikkea nauti Suomen upeasta luonnosta. Kesä on aivan liian ihanaa aikaa tuhlattavaksi huonoon omaantuntoon.
  • Viimeisimpänä, mutta ei vähäisimpänä: Jokainen päivä on hyvä päivä pitää itsestään huolta ja heittää haitallisilta tuntuvilla mielikuvilla vesilintua! Tämä on prosessi, joka saattaa vaatia vuosien työn. Älä silti säästele pieniä hyviä tekoja ja kannustavia sanoja. Jokainen niistä vie sinua eteenpäin. 

     

    Eikä kesällä ei tarvitse olla valmis.

 

FlowSister – Susanna Jussila on juoksuun ja joogaan erikoistunut koulutettu personal trainer ja hyvinvointivalmentaja, jonka intohimona on kehon kuuntelu ja kokonaisvaltainen hyvinvointi. Lue lisää kohdasta Valmennuspaketit.

Olet pysähtymisen arvoinen

joogahemmottelu

Palautumiskeinot ovat yksilöllisiä. Tärkeintä on pysähtyminen.

Treenaamista ihanampaa on vain palautuminen. Silti sitä tulee usein tehtyä liian vähän. Mitä jos treenikertojen sijaan välillä kysyisitkin itseltäsi: kuinka monta kertaa palaudut viikossa? Apuna voi käyttää esimerkiksi tätä palautumispiirakkaa.

Itselleni palautuminen on hyvinvoinnin osa-alueista haastavin. Viimeiset viisi vuotta olen harjoitellut sitä enemmän kuin mitään muuta. Olen perustyypiltäni ”8+2 rautaa tulessa” ja nautin siitä. Nautin monipuolisesta harjoittelusta – pikajuoksusta, telinevoimistelusta, voimailusta, lenkkeilystä… Päivätöiden lisäksi myös valmennan, joskin nykyään murto-osan aiemmasta, sillä jostain on pakko tinkiä. Entä sitten palautumispuoli?

Psykofyysisen fysioterapeutin Ulla Ollikkalan ja psykiatrisen sairaanhoitajan Nina Pajanti-Rauduksen kehittämässä palautumispiirakassa on kuusi osa-aluetta: 1. uni 2. luonto 3. mielen valmennus 4. kehon ja mielen aktiivinen palautuminen 5. keskittyminen, rentoutuminen, rauhoittuminen ja 6. ravinto.

Omaan palautumispiirakkaani kuuluu viikoittain ainakin joogaa, luonnossa kävelyä, luovaa kirjoittamista, lukemista, läheisten ihmisten kanssa vietettyä aikaa ja etenkin viikonloppuisin myös tietoista rentoutumista ja rauhoittumista. Ravinnosta ja unesta huolehtiminen on jo oikeastaan elinehto, vaikka  iltaisin iskevät luovuuden puuskat toisinaan horjuttavat lepoa. Onneksi on päiväunet.

Etenkin luonnosta on tullut minulle joogan ohella korvaamaton tapa rauhoittua ja siten edistää kehon ja mielen aktiivista palautumista. Riittää, kun sinne menee. Luonto hoitaa loput. Luova kirjoittaminen ja lukeminen puolestaan auttavat keskittymään ja ”valmentamaan mieltä”. Itselleni tuo tarkoittaa entistä tietoisemman olemisen ja tekemisen harjoittelua ja vaalimista.

Kaikista käytössä olevista palautumiskeinoista huolimatta viime viikkoisen jokseenkin herättelevän joogakokemuksen jälkeen kysyin jälleen itseltäni: mitä voisin tehdä vielä paremmin? Kehoni kaipasi selkeästi enemmän lempeyttä.

Kuluneen viikon ajan olen hemmottelut itseäni tavallista enemmän joogamatolla ja vähemmän juoksuradalla. Viikonloppuna keskityin myös ylläpitämään autuaana olemisen jaloa taitoa.  Tänään keho tuntui jälleen vetreämmältä ja hymykin on tavallista herkemmässä. Siispä paljon kiitoksia palautuminen! Ilman sinua ei treeneistä osaisi pidemmän päälle nauttia  – elämästä puhumattakaan.

Piirakan avulla tai ilman, kannustan kaikkia liikkumisen lisäksi palautumaan. Olet pysähtymisen arvoinen.

FlowSister – Susanna Jussila on juoksuun ja joogaan erikoistunut koulutettu personal trainer ja hyvinvointivalmentaja, jonka intohimona on kehon kuuntelu ja kokonaisvaltainen hyvinvointi. Lue lisää kohdasta Valmennuspaketit.

 

Kun joogatunnilla itkettää

rauhaa ja rakkautta

Alaselkä on jäykkä, rintaranka ei pyöristy, kylkeä kivistää, lonkat on niin auki, että ”iloinen vauva” muuttuu hetken päästä irvistäväksi kakaraksi…

Eilisellä yin-joogatunnilla olin kaukana nautinnollisesta ja mukavasta harjoituksesta.  Vaikka tein niin lempeästi kuin pystyin, asento toisensa jälkeen tuntui lähinnä tukalalta. Yhdeksästäkymmenestä minuutista seitsemänkymmenenviiden ajan itketti. Samaan aikaan mieli kävi läpi sarjan ”miksi” -kysymyksiä: Miksi kehoni tuntuu tänään niin jäykältä ja kipeältä? Mitä tein eilen, mitä toissapäivänä? Mitä olisin voinut tehdä toisin? Olisinko tehnyt, vaikka olisin tiennyt? Miksi tunnen surua? Miksi surun tunne on niin voimakas?

Tunsin suurta myötätuntoa kehoani kohtaan. Mitä enemmän mietin itkua, sitä enemmän itketti. Mieli kuitenkin jatkoi kyselyään: Mitä jos alan itkemään? Mitä jos en pysty hillitsemään itkuani? Häiritsenkö muiden harjoitusta? Huolestuuko opettaja? Suru ja pelko vaihtelivat paikkaansa, välissä turhautuminen: Miksi ylipäänsä mietin tätä kaikkea? Miksen voi vaan olla? Hetken jopa harkitsin, että ryömisin vieressä joogaavaan poikaystävän kainaloon ja köllisin siinä hiljaa liikkumatta lopputunnin. Ajatus sai ainakin hetkeksi hymyn suupielille. Jatkoin harjoitusta.

Mieleni ei löytänyt selkeitä vastauksia sille, miksi keho juuri tänään tuntui erityisen jäykältä ja herkältä. En ollut tehnyt mitään tavallista poikkeavaa. Olin nukkunut hyvin, syönyt normaalisti eikä elämässäni ollut meneillään sen suurempaa stressiä kuin kriisiäkään. Luovutin analysoinnin. Hyväksyin, että kaikki ei ollut aina selitettävissä ja että en yksinkertaisesti tiennyt, miksi kehossa tuntui tänään tältä. En tiennyt, johtuiko suruni myötätunnosta vai jostakin muusta, mutta hyväksyin sen, että minua itketti. Niiskutin kevyesti pari kertaa ja jatkoin hengittelyä jo hieman pehmentyneenä.

Loppurentoutusta edeltävissä selänkierroissa löysin viimein rauhan. Ajatustasolla en ollut päässyt puusta pitkälle, mutta sehän ei ollut tarkoituskaan. En ollut hakemassa vastauksia. Olin täällä pysähtyäkseni kehoni äärelle ja ollakseni läsnä. Kuunnellakseni, mitä minulle juuri tänään kuuluu ja hyväksyäkseni olotilani sellaisena kuin se oli juuri nyt. Tänään se ei ollut helppoa. Olin ollut suurimman osan ajasta emotionaalisesti epämukavuusalueella, mutta miettiessäni kaikkia tunnilla läpikäymiäni tuntemuksia ja ajatuksia tajusin, että tämä oli yksi parhaista harjoituksista pitkään aikaan.

Epäonnistumisen sijaan tunsin jopa pientä ylpeyttä kaikista niistä epämiellyttävistä tunteista, joita olin harjoituksen aikana kohdannut ja lopulta hyväksynyt. Hyväksynyt itseni sellaisena kuin olin sillä hetkellä: jäykkänä, epätietoisena, surullisena, pelokkaana ja turhautuneena. Siitähän harjoittelussa oli pohjimmiltaan kysymys.

En paennut poikaystävän kainaloon (jätetään se pahemman päivän varalle), mutta nousin savasanasta taas asteen verran armollisempana.

EDIT. Joogatunnilla on ihan ok itkeä.

FlowSister – Susanna Jussila on juoksuun ja joogaan erikoistunut koulutettu personal trainer ja hyvinvointivalmentaja, jonka intohimona on kehon kuuntelu ja kokonaisvaltainen hyvinvointi. Lue lisää kohdasta Valmennuspaketit.

3 asiaa, jotka jooga on minulle opettanut

yoga-pairs

Kuva: Aura Nukari

Osallistuin ensimmäiselle joogatunnille kahdeksan vuotta sitten Intiassa. Sen jälkeen joogaharjoittelu tuli ja meni noin kolmen vuoden ajan, kunnes lopulta olin tarpeeksi kypsä – lähinnä itseeni. Tarvitsin muutosta arkeeni ja vuonna 2012 jooga tuli jäädäkseen: aluksi fyysisinä asanaharjoituksina ohjatuilla joogatunneilla, myöhemmin meditaatiopainotteisena ”mielenhuoltona” ja sittemmin ennen kaikkea elämäntapana. Näin viisivuotisen taipaleen kohdalla on hyvä pysähtyä hetkeksi pohtimaan, mitä kaikkea jooga on minulle opettanut. Tässä kolme tärkeintä asiaa.

  1. Keholla on vastaukset moniin kysymyksiin

Elin ennen paljon enemmän pääni sisällä. Nautin kyllä suunnattomasti liikkumisesta ja itseni fyysisestä haastamisesta, mutten ollut kovin kiinnostunut kehoni kuulumisista – kunhan se tuntui toimivan. Toisin sanoen, niin kauan, kun kehoni jaksoi palvella minua ja toteuttaa kaikki asiat, joita pääni halusi ja usein myös tarvitsi. Olin tottunut puskemaan yli fyysisten rajojeni ja vasta kun jotakin meni rikki, pysähdyin kuuntelemaan. Yleensä kuitenkin vain sen takia, että pääsisin taas treenaamaan entiseen malliin.

Jooga on opettanut minua pysähtymään kehoni äärelle ja tutustumaan siihen paremmin. Nykyään pyrin kuulostelemaan kehoani päivittäin ja välillä kehoni suorastaan herättelee minua. Enää on vaikea esimerkiksi istua pitkiä aikoja paikallaan tai rasittaa kehoa silloin, kun se on väsynyt. Kehoni tietää, mitä se tarvitsee. Se on paljon viisaampi kuin osasin kuvitellakaan ja kätkee sisälleen vastaukset moniin kysymyksiin, joihin mieli ei löydä ratkaisua. Kehoni kautta olen myös oppinut kokemaan asiat kokonaisvaltaisemmin – en pelkästään aivo-, vaan joka solulla. Toki tällä on kääntöpuolensa, sillä kehossa läsnäoleminen ja kehon kautta kokeminen ei  aina ole kovin helppoa saatikka mukavaa. Itselleni se on ollut kuitenkin kaiken sen arvoista.

  1. Luota prosessiin

Omaan kehoon tutustuminen ja sen kanssa eläminen on jatkuva prosessi: aina voit oppia lisää ja koskaan et ole valmis. Joogan kautta olen oppinut nauttimaan itse prosessista ja luottamaan siihen. Se mitä tapahtuu joogamatolla, omassa kehossa ja omassa päässä, tapahtuu myös maton ulkopuolella. Koko elämä on lopulta yhtä isoa prosessia: tänään näin, huomenna kenties toisin päin. Harjoitus ei välttämättä tapahdu niin kuin haluaisit tai johda sellaisiin tuloksiin, joita odotat. Sen sijaan se saattaa tuoda eteesi jotain aivan muuta. Mitä ikinä se onkaan, joogan avulla olen oppinut päästämään irti liioista odotuksista ja ottamaan avoimemmin vastaan sen, mitä eteen tulee.

  1. Lempeys ruokkii lempeyttä 

Mieli on vikkelä – se singahtelee paikasta toiseen, täyttää kalenteria ja rakentelee mitä vilkkaimpia visioita. Keho on temmoltaan hitaampi. Se saattaa pysyä perässäsi jonkun aikaa, mutta kaahaaminen vaatii aina veronsa. Tämä on kenties suurin haasteeni (ikuisia varmasti kaikki), mutta joogan avulla olen oppinut edes hieman hidastamaan tahtia. Mitä useammin pysähdyn, sitä enemmän myös tajuan tarvitsevani sitä. Mutta mihin sitä oikeastaan tarvitsen? Miksi pitäisi olla niin paljon aikaa itselle?

Loppujen lopuksi jooga on opettanut, että harjoitus itselle on pohjimmiltaan myös harjoitus toisille. Kun annan tarpeeksi aikaa ja tilaa omien tunteiden, kehotuntemusten ja ajatusten havainnointiin ja hyväksyntään, kun opettelen olemaan itselleni armollisempi, olen myös armollisempi muille. Tämä näkyy ihan konkreettisesti arjessa. Mitä enemmän oma pipo kiristää, sitä tiukempi olen myös kanssaihmisille. Rauhan tilasta käsin kaikki näyttää lempeämmältä. Haastavin osuus onkin tuon tilan säilyttäminen. Siksi jooga. Toki menetelmä voisi olla jokin muukin, mutta itselleni se toimii.  Minulle jooga on pohjimmiltaan sisäisen rauhan ja rakkauden harjoitus – ainakin tänään, tässä vaiheessa prosessia.

FlowSister – Susanna Jussila on juoksuun ja joogaan erikoistunut koulutettu personal trainer ja hyvinvointivalmentaja.  FlowSister toimii pääkaupunkiseudulla ja tuo palvelut tarvittaessa vaikka kotiisi. Lue lisää kohdasta Valmennuspaketit.