Millainen on sinun henkinen selviytymispakettisi? Olisiko nyt aika täydentää sen sisältöä?

DSC_5937

Kirjoittaminen on voimakas väline omien tunteiden kohtaamiseen. Valokuva: Aura Nukari 

Urheilu oli pitkään itselleni ainut stressinhallintakeino ja tapa purkaa tunteitani. Jos päivä oli henkisesti kuormittava, vetäisin kotiin päästyäni lenkkarit jalkaan ja juoksin epämääräisen raskasta oloani karkuun.

Olo helpotti hetkeksi, mutta pinnan alla tuntemukset odottivat edelleen kohtaamistaan. Hikitreeni oli lopultakin vain tapa reagoida, aikalisä, mutta se ei auttanut minua vapautumaan sisälläni vellovista tunteista. Jossain vaiheessa kehoni ilmoitti, että nyt saa riittää. Se kehitti erilaisia vaivoja, jotka estivät minua enää juoksemasta karkuun. Silloin aloin tosissani miettiä, millä muilla tavoin voisin pitää huolta henkisestä hyvinvoinnistani.

Sittemmin henkinen selviytymispakettini on täydentynyt useammalla lempeällä keinolla. Tässä omat suosikkini:

1. Kirjoittaminen. Kun meno sisälläni käy liian tyrskyisäksi tai en saan kiinni tunteistani, istun alas ja tartun kynään. Kirjoitan ulos sen, mikä tuntuu epämääräiseltä. Joskus sanat tulevat ulos pitkinä ja sekavina lauseina, joskus muutamana voimakkaana ajatuksena. Kynä kädessä auttaa minua löytämään yhteyden päästä sisimpääni ja tuomaan paperille sen, mistä en muuten meinaa saada käsitystä.

2. Lempeä, rauhallinen liike (ei treeni!). Tämä on itselleni useimmiten joogaa, mutta se voi olla mitä tahansa luovaa ja pehmeää liikehdintää. Rauhallinen, tutkiva liike laittaa sisälläni liikkeelle sen, mikä muuten kulkisi mukanani epämääräisyytenä tai raskaana möykkynä. Kun en mieti tiettyä harjoitusta tai koreografiaa, vaan annan liikkeen nousta sisältä käsin, kehoni kertoo sen, mitä sillä on sanottavaan. Kertomus tulee tuntemusten muodossa – minun ei tarvitse sitä ymmärtää, riittää, että koen ja olen läsnä.

3. Meditointi. On olemassa paljon erilaisia meditaatiotekniikoita ja harjoituksia, mutta itselleni riittää se, että haen mukavan istuma-asennon ja suljen silmäni. Kun maltan pysähtyä hetkeksi, annan sisäisille tyrskyilleni mahdollisuuden tulla kuulluksi. Usein jo tämä auttaa palaamaan takaisin kevyempään ja rauhallisempaan olotilaan. Joskus istuminen tuntuu erityisen vaikealta. Silloin en pakota itseäni pysymään paikallani, vaan pidän silmät kiinni ja kokeilen lempeää liikettä sen sijaan.

4. Luonto. Metsä ja merenranta toimivat aina. Kun lähden luontoon rauhoittumistarkoituksessa, unohdan lenkkeilyn ja annan itselleni luvan haahuilla juuri sinne, minne jalat sattuvat viemään. Jos mieli tuntuu erityisen sekavalta, keskityn tietoisesti siihen, miten askel osuu maan pintaan ja miten maa kannattelee minua. Rakastan myös tuijotella puiden latvoja ja kuunnella veden liplatusta. Luonto palauttaa takaisin maan pinnalle ja muistuttaa minua omasta pienuudestani. Kun asioihin saa perspektiiviä, olo rauhoittuu kuin itsestään.

5. Hevoset. Olen löytänyt takaisin vanhan rakkaan harrastukseni. Hevosten kanssa touhutessa kaikki turha katoaa, aistit terästäytyvät ja mieli laskeutuu tukevasti tähän hetkeen. Onnistuneen ratsastustunnin jälkeen olo on huima –  kokemus saattaa tuntua kehossa vielä päivän-pari sen jälkeenkin.

Millainen on sinun henkinen selviytymispakettisi? Jos tuntuu, että tarvitset täydennystä, nyt voi olla hyvä aika harjoitella uusia itsehoitokeinoja. Tällä hetkellä myös netissä on saatavilla paljon erilaisia kursseja ja ilmaisia harjoituksia.

Mikä voisi toimia sinulle? Kokeile rohkeasti!

FlowSister – Susanna Jussila on juoksuun ja joogaan erikoistunut koulutettu personal trainer ja hyvinvointivalmentaja, jonka intohimona on kehonkuuntelu ja kokonaisvaltainen hyvinvointi. Lue lisää kohdasta Valmennuspaketit. 

Oman kehonsa hyväksyminen on radikaali rakkauden teko

DSC_5854.JPG

Kuva: Aura Nukari

Mitä jos oma napasi ei olekaan vain sinun napasi? Mitä jos sinun napasi onkin yhteydessä kaikkien kohtaamiesi ihmisten napoihin? Ja ehkä vielä laajemmin – mitä jos jokaisen meistä napa muodostaa yhdessä muiden napojen kanssa pohjois- ja etelänavan väliin sijoittuvan maailman suurimman navan? Jos näin on, silloin jokaikinen noista navoista ansaitsee osakseen rakastavaa tuijotusta.

Kehotietoisuus ja kehorakkaus voivat olla mitä voimallisempia muutosvälineitä henkilökohtaisessa kasvussa, mutta uskallan väittää, että niillä on merkitystä myös laajemmin ihmiskunnan – ja yhteiskunnan – hyvinvoinnissa.

Oman kehon kuuntelu ja sen tarpeista huolehtiminen auttaa syventämään itsetuntemusta, kirkastamaan omia voimavaroja, vahvistamaan myötätuntoa ja terveitä rajoja. Harjoittamalla myötätuntoa itseään kohtaan on mahdollista ulottaa tuo tunne koskettamaan myös kaikkia muita ihmisiä ja elollisia olentoja – ilman, että kallisarvoinen myötätunto ehtyy ennen aikojaan.

Kehon ja vain kehon avulla on mahdollista saada yhteys tunteisiin, nähdä syvemmin ja kokonaisvaltaisemmin, päästä tietoiseen läsnäolon tilaan – ”tuntea elämän täyteläisyys” kuten kuuluisa kirjailija, feministi ja aikansa yhteiskunnallinen vaikuttaja Minna Canth sanoi:

”Kaiken varmaan on ihmisen niin hoitaminen sieluaan ja ruumistaan, että hän elämän täyteläisyyttä voi suurimmassa määrässä tuntea. Se on hänen siveellinen velvollisuutensa, koska ainoastaan terve ihminen kykenee itse onnellisuutta saavuttamaan ja samalla myöskin muita hyödyttämään. Meidän tulee niin muodoin asettaa elämämme luonnonmukaiselle kannalle, s.o. meidän tulee tarkoin noudattaa niitä lakeja, joiden alainen sielu ja ruumis on.” – Minna Canth*

Jos ei voi itse hyvin, ei voi myöskään olla hyödyksi muille – ei ainakaan pitkällä aikavälillä. Tämän vuoksi se, miten yksilö voi, koskettaa isommassa mittakaavassa meitä kaikkia. Ja tämän sanottuani en tarkoita rahallisesti, vaan rakkaudellisesti. Hyvinvointi on yksi rakkauden voimavaroista.

Siksi kehonsa hyväksyvä ja omaa ruumillisuuttaan arvostava ihminen ei ole itsekäs omaan napaan tuijottelija, vaan pikemminkin voimakas esikuva. Ja sellaisia nykypäivänä tarvitaan. Kun kehonkuvaan kohdistuvat paineet, normatiiviset ihanteet ja stereotypiat tulvivat lehtien ja katumainosten lisäksi myös tietokoneen ruudulta ja omasta taskusta, vaatii suurta rohkeutta kohdata oma riittämättömyyden tunteensa, kipunsa, surunsa ja traumansa,  ja opetella löytämään rakkaus ja hyväksyntä sisältä, omasta itsestä. Se on jokaiselle meistä mahdollista, mutta on vain yksi paikka, missä se voi tapahtua – siellä, missä tunteemme asuvat. Ei päässä tai rationaalisessa mielessä, vaan kehossa.

Itsensä ja oman kehonsa hyväksyminen on prosessi, joka voi vaatia vuosien (tai vuosikymmenten) jatkuvaa harjoittelua ja ulkoapäin tulevista uskomuksista poisoppimista, mutta se on mahdollista. Ja kun se tapahtuu, se on yksilön kannalta mullistavan voimallista.

Omansa kehonsa hyväksyminen on kuin näyttäisi keskisormea kaikille yhteiskunnan normatiivisille ihanteille. Se on pitkä kieli kaikelle sille, miltä naisen tai miehen (tai muun sukupuolisen) tulisi näyttää ja iso sisäinen hauis itselle ja omalle voimalle.

Oman kehonsa hyväksyminen, sellaisena kuin se on, on radikaali rakkauden teko. Se ei kuitenkaan tarkoita, että jättäisi kehonsa oman onnensa nojaan sellaisena kuin se on.

(Itse)myötätunto on pohjimmiltaan aktiivista toimintaa. Se on halua tehdä omalle ainutlaatuiselle keholleen hyvää ja tuon tunteen viemistä käytäntöön. Se on rakkauden harjoittamista pienoiskoossa, jotta meillä riittäisi, mistä vaalia tänään, huomenna ja joka ikinen päivä.

Mutta entäs ne rakenteet? Joku saattaa kysyä. Toimivat rakenteet ovat rakkautta, joista tulee pitää kaksin käsin huolta. Tarvitaan hyvinvointiyhteiskunnan palveluita ja tukirakenteita, jotka takaavat sen, että yksilö saa osakseen turvaa, huolenpitoa ja kaikki hyvän elämän edellytykset.

Jokaisella on oikeus tuntea olonsa turvalliseksi, hyväksytyksi ja rakastetuksi – ulkoa ja sisältä. Nämä kaksi ulottuvuutta eivät sulje toisiaan pois, vaan kutsuvat parhaimmillaan toisensa mukaan. Rakkaudella, rakkaudesta, rakkauteen. 

Ps. Fyysisen kunnon ja ruokavalion suhteen Canth näki parhaaksi kultaisen keskitien.

*Lähde: https://fi.wikisource.org/wiki/Ajatuksia_(Canth)

FlowSister – Susanna Jussila on juoksuun ja joogaan erikoistunut koulutettu personal trainer ja hyvinvointivalmentaja, jonka intohimona on kehonkuuntelu ja kokonaisvaltainen hyvinvointi. Lue lisää kohdasta Valmennuspaketit. 

 

Syömishäiriöstä toipuminen opetti minulle, miten arvokas kehoni on

DSCF1446

Tätä tekstiä ei ollut helppo kirjoittaa. Oli vaikea enää löytää sitä pientä herkkää ihmistä, joka piilotti pahan olonsa kituuttamalla, kurittamalla ja sättimällä itseään. Joka juoksi verenmaksu suussa syötyään yhden suklaan palan liikaa. Jynssäsi vessanpönttöä, jotta äiti ei vain huomaisi oksennuksen hajua. Silti, haluan jakaa tämän tarinan rohkaisuksi. Muistutukseksi siitä, että vaikeastakin ruokasuhteesta on mahdollista päästä eteenpäin – ja että jonain päivänä kipeät kokemukset voivat kääntyä vahvuudeksi ja voimavaraksi.

Sairastuin teini-ikäisenä bulimiaan. Taustalla oli moninaisten elämäntapahtumien kipeä ketju, joka kulminoitui jalkojeni leikkaukseen ja pitkään pakkolepoon. Koen, että syömishäiriö oli itselleni pohjimmiltaan keino kontrolloida sisäisesti kaoottista oloa. Ruuan säännöstely toi vääristyneen, mutta siinä hetkessä lohdullisen tunteen, että edes jotakin pystyin elämässäni hallitsemaan.

Käänteentekevä seikka parantumiseni kannalta oli halu päästä takaisin kilpaurheilemaan ja kehittyä juoksijana. Vaikka motiivi oli niin sanotusti välineellinen, tajusin pian, että tavoitteen saavuttaminen vaati yhteistyötä kehoni kanssa. Ymmärsin, että kehoni tarvitsi energiaa harjoitteluun, palautumiseen ja kehittymiseen. Minun oli opeteltava kuuntelemaan sitä ja vastaamaan sen tarpeisiin.

Toipumismatkan aikana olennaista oli oppia tunnistamaan, milloin ja minkälaisissa tilanteissa ahmimiskohtaukseni saivat alkunsa ja opetella varautumaan niihin ennalta.  Jouduin pysähtymään ja katsomaan sisäänpäin, kysymään itseltäni, mitä noissa tilanteessa tapahtuu? Mikä niitä yhdistää? Mitä tunnen silloin, kun mieleni tekee ahmia? Reagoimisen sijaan harjoittelin ottamaan aikalisän, etsimään hyvän olon tunnetta jostakin muualta. Joskus se oli rauhallinen kävelylenkki, joskus soitto ystävälle.

Huomasin pian, että mitä parempaa huolta pidin ruokailurytmistäni ja siitä, että söin riittävästi, sitä vähemmän tunsin tarvetta ahmia. Aloin kantaa eväitä mukanani joka paikkaan. Huomasin myös, että toiset ruuat pitivät paremmin nälkää kuin toiset. Lisäsin proteiinin ja etenkin hyvän rasvan määrää ruokavaliossani (jälkimmäinen paransi myös pitkään vaivanneen aknen).

Välillä kaikista hyvistä yrityksistäni huolimatta päädyin ahmimaan ja tunsin hirveää morkkista. Niissä hetkissä oli tärkeintä oppia antamaan itselleni anteeksi. Nousta ylös ja yrittää uudelleen.

Minulla oli kova halu parantua. Halusin, että kehoni voisi hyvin, vaikka en aina osannut toimia sen mukaisesti. Sinnikkyys ja harjoittelu kuitenkin palkittiin. Siinä vaiheessa, kun aloin harjoitella herkuttelua hyvällä omalla tunnolla, tiesin olevani jo pitkällä. Turvallisuussyistä tein sen aluksi pienissä määrin ja aina extrana niin, etteivät herkut korvanneet ateriaa vaan toimivat lisähyvänä. Kun oloni oli jo valmiiksi kylläinen, ei sokeri laukaissut ahmimishaluja ja luottamus itseeni vahvistui.

Pikku hiljaa monen yrityksen ja notkahduksen jälkeen suhteeni ruokaan alkoi muokkaantua rajoittavasta hyvinvointia tukevaksi. Jossain vaiheessa ruokailuaikoihin tuli joustoa enkä enää pelännyt voimalla iskevää nälän tunnetta. Oksentaminen lakkasi olemasta vaihtoehto.

Syömishäiriöstä parantuminen vei vuosia, mutta antoi minulle ehkä yhden tärkeimmistä asioista: aloin tuntea suurta myötätuntoa kehoani kohtaan.  Tiesin, etten enää koskaan pystyisi tekemään pahaa itselleni. Syömisestä oli tullut minulle keino pitää kehostani hyvää huolta.

#älälaihduta365 #älälaihduta

FlowSister – Susanna Jussila on juoksuun ja joogaan erikoistunut koulutettu personal trainer ja hyvinvointivalmentaja, jonka intohimona on kehonkuuntelu ja kokonaisvaltainen hyvinvointi. Lue lisää kohdasta Valmennuspaketit. 

Tunteiden kohtaaminen voi olla tärkein hyvinvointiteko itsellesi

muokattu_DSC4897.jpg

Jooga auttaa pysähtymään oman kehon ja tunteiden äärelle. Kuva: Emmi Ohraniemi

”Helpoin tapa vältellä ikävien tunteiden kohtaamista on laittaa lenkkarit jalkaan ja juosta karkuun.” Oletko samaa mieltä? Itse ajattelin pitkää alitajuisesti näin. 

Arjen hyvinvoinnista puhuttaessa korostetaan usein liikunnan, ravinnon ja levon pyhää kolmiyhteyttä. Nämä ovat tärkeitä perusasioita, joihin panostamalla pääsee pitkälle. On kuitenkin yksi painoarvoltaan vähemmälle jäänyt hyvinvoinnin osa-alue, josta soisi puhuttavan liikkuvien keskuudessa nykyistä enemmän. Tuo alue on tunteiden kohtaaminen.

Viimeiset kaksikymmentä vuotta olen panostanut monipuoliseen liikuntaan, ravintoon ja lepoon. Olen ollut fyysisillä mittareilla erittäin hyvinvoiva ihminen. Silti arkeni oli pitkään epätasapainossa. Kokonaisvaltaiseksi hyvinvointini muuttui vasta siinä vaiheessa, kun ymmärsin tunteiden merkityksen. Sen, miten tärkeää on tunnistaa omat tunteensa, kohdata ne hyväksyvästi – ja vapautua ylimääräisestä tunnetaakasta.

Oman kehon ja tunteiden äärelle pysähtyminen on taito, jota en ole aina osannut. On ollut paljon helpompaa laittaa piikkarit jalkaan ja jättää tunteet narikkaan. Ja sinne ne ovat sitten jääneetkin. Treenin jälkeen kaikki on tuntunut kevyemmältä – olen hetkellisesti vapautunut.

Helpolta kuulostavassa menettelytavassa on kuitenkin yksi ongelma. Mitä enemmän narikassa on tavaraa, mitä sotkuisempi on tuo sivuutettujen tunteiden hattuhylly, sitä kauemmin sen purkamiseen menee myöhemmin aikaa.

Tunteetkin nimittäin kasaantuvat – aivan kuin kilot vyötärölle. Tunteet vaativat aikaa, huomiota ja huolenpitoa. Ne vaativat sinun hyväksyvää läsnäoloa. Toisille elämään kuuluvien kaiken kirjavien tunteiden kohtaaminen on kenties helppoa ja luonnollista, mutta minulta se on vaatinut asialle omistettua aikaa ja harjoittelua.

Tunteita voi käsitellä, kohdata ja työstää monella tavalla. Itselleni tärkeintä on ollut tietoinen pysähtyminen kehoni äärelle. Sillä tunteet asuvat kehossa ja ilmenevät kehollisesti. Siksi ne ovat tärkeä osa myös fyysistä hyvinvointia.

Itselleni parhaita tunteiden tunnustelun apuvälineitä ovat olleet yin-jooga, meditaatio ja kirjoittaminen. Myös metsä ja merenranta ovat oivia maaperiä omien syvimpien tunteiden tutkailuun.

Minkälainen suhde sinulla on omiin tunteisiisi? Miten sinä hoidat emotionaalista hyvinvointiasi?

FlowSister – Susanna Jussila on juoksuun ja joogaan erikoistunut koulutettu personal trainer ja hyvinvointivalmentaja, jonka intohimona on kehonkuuntelu ja kokonaisvaltainen hyvinvointi. Lue lisää kohdasta Valmennuspaketit. 

 

 

 

 

 

Kun on tarpeeksi monta kertaa lentänyt nenälleen ja pyllylleen, voi ottaa asiat vähän rennommin

DSCF1301

Unohda täydellinen suoritus ja anna itsellesi lupa nauttia.

”Miten tää voi olla näin vaikeaa.”

”Taas mä tein sen saman virheen.”

”Tiedän kyllä, mitä pitäisi tehdä, mutta se ei vaan onnistu.”

Tiedätkö sen tunteen, kun teet ties kuinka monetta kertaa samaa asiaa siinä onnistumatta? Tai harjoittelet jotain tuttua liikettä etkä millään saa raajoja toimimaan oikeassa järjestyksessä, oikeaan aikaan? Minulle sellainen on esimerkiksi kerävoltti. Olen oppinut sen jo monta kertaa, mutta aina pienen tauon jälkeen opettelen uudelleen. Ponnistan liian hätäisesti, jolloin hyppy jää turhan matalaksi tai suuntautuu liiaksi eteen. Avaan kerän vähän liian myöhään ja päädyn nenälleni tai vähän liian aikaisin ja päädyn pyllylleni. Joskus leijailen ilmassa unohtaen koko kerän. Se vasta hassu ”pommi” onkin. Ja miten paljon se ärsyttää, kun tiedän täsmälleen, mitä pitäisi tehdä, mutta en vaan saa hommaa toimimaan.

Aivan niin kuin elämässäkin välillä. Elämä muistuttaakin pienoiskoossa yllättävän paljon kerävoltin tekemistä. Välillä sitä hätäilee, menee mielessään asioiden edelle – ja pettyy. Toisinaan taas havahtuu vasta sitten, kun tilanne on jo ohitse – ja pettyy. Joskus sitä todellakin vaan leijailee haavi auki eikä tajua yhtään, mitä ympärillä tapahtuu. Ja tiedätkö mitä? Se on aivan ok. Se, että elämä on jatkuvaa harjoitusta ja tasapainon hakemista. Toisinaan myös aika turhauttavaa sellaista.

Mutta hitto vieköön, miten hieno fiilis se on, kun pitkän harjoittelun jälkeen asiat kerrankin loksahtavat kohdilleen! Sen tuntee jo ilmassa. Ei ole kiire minnekään ja asiat tapahtuvat juuri oikeaan aikaan, oikeassa järjestyksessä.  Jalat osuvat hädin tuskin maahan, kun alat jo tuulettaa. Sen hetken voimalla jaksaa taas nostaa hännän pystyyn ja jatkaa harjoittelua. Ja jossain kohtaa todeta, että eihän sillä täydellisellä suorituksella olekaan niin paljon merkitystä. Parasta on itse harjoittelu.

Kun myöntää olevansa täällä oppimassa, voi ottaa asiat vähän rennommin. Päästää irti lopputulemasta ja antaa itselleen lupa niin moneen toistoon kuin on tarpeen. Luottaa siihen, että jossain vaiheessa se palkitaan. Ja mitä sitten, vaikka ei palkittaisikaan? Ainakin olet uskaltanut ponnistaa. Ja nauttinut lennosta.

FlowSister – Susanna Jussila on juoksuun ja joogaan erikoistunut koulutettu personal trainer ja hyvinvointivalmentaja, jonka intohimona on kehonkuuntelu ja kokonaisvaltainen hyvinvointi. Lue lisää kohdasta Valmennuspaketit.

Joskus suurin epämukavuusalue on siellä, missä pitää ottaa iisimmin

DSCF1302

Oma tila on paikka, jossa voi linjata itsensä takaisin omaan ytimeensä, kertoa sydämelleen, että täällä ollaan. 

Sanotaan, että oppiakseen jotakin uutta on uskallettava haastaa itsensä, astuttava omalle epämukavuusalueelleen.  Sinne, missä joutuu kohtaamaan oman pelkonsa ja epävarmuutensa. Joskus tuo alue voi kuitenkin löytyä täysin päinvastaisesta suunnasta kuin yleensä ajatellaan. Sieltä, missä rajoja ei venytetä vaan osoitetaan ne selkeästi. 

Minulle ehkä maailman vaikein asia on olla tarvitseva. Olen aina ollut se sitkeä ja periksi antamaton puurtaja. Se joka puree mieluummin hammasta kuin sanoo, että  – ”hei, nyt mä en enää pärjää yksin.  Voisiko joku auttaa mua?” On vaikea ilmaista oma avun tarpeensa, jos ei sitä ensin tunnista. Olen myös erittäin hyvä haastamaan itseäni. Tämän vuoksi olen joutunut elämässä usein tilanteisiin, jossa otan liian suurta vastuuta. Kannan yksin kahden ihmisen työtaakkaa tai kuuntelen muiden murheita silloinkin, kun oma raja on tullut aikoja sitten vastaan. Huomaan sen vasta sitten, kun jään yksin. Vasta sitten on aikaa, tilaa ja rauhaa tunnustella omaa vointiansa. Vasta sitten on aikaa nähdä itsensä.

Luojan kiitos tuota aikaa olen oppinut jo varhaisessa vaiheessa ottamaan. Vaikka en aina osaa vetää rajoja tarpeeksi ajoissa, olen oppinut pitämään kiinni omasta tilastani. Se on se paikka, jonne palaan tunnustelemaan. Oma kehon, mielen ja sydämen turvasatama. Sieltä käsin voin myös tehdä korjaavia liikkeitä. Todeta, mikä on tilanne ja tarvittaessa kerätä rohkeutta toimia toisin. Linjata itseni takaisin omaan ytimeeni, kertoa sydämelleni, että täällä ollaan. En jätä sinua enää.

Tiedän, millaista on porskuttaa eteenpäin robotin lailla – kaukana omista tunteista, omista toiveista ja tarpeista. Siksi olen päättänyt jatkaa harjoittelua.  Ja tiedätkö, mitä useamman kerran on paljastanut oman rajallisuutensa, näyttänyt, että tähän asti venyn, mutta en yhtään enempää, homma alkaa helpottua. Itseni yllätykseksi omien rajojeni ja tarpeideni ääneen sanominen ei tee minusta yhtään vähempää. Päinvastoin, mitä paremmin olen linjassa itseni kanssa, sitä vahvemmaksi tunnen oloni.

Jos on aina tottunut venymään ja venyttämään omia rajojaan, voi suurin epämukavuusalue ollakin taaksepäin astumista, riman laskemista ja iisimmin ottamista. Sen vaalimista, mikä tekee itselle hyvää ja mikä on aivan tarpeeksi.

FlowSister – Susanna Jussila on juoksuun ja joogaan erikoistunut koulutettu personal trainer ja hyvinvointivalmentaja, jonka intohimona on kehonkuuntelu ja kokonaisvaltainen hyvinvointi. Lue lisää kohdasta Valmennuspaketit. 

Mieli tarvitsee rakkautta ja huolenpitoa, aivan niin kuin kehokin

DSCF0110

Vaikka sairastuminen on usein varsin pelottava kokemus, se on myös ennen kaikkea mahdollisuus.

Kun keholla on hätä, menemme yleensä lääkäriin, kerromme asiasta työkavereille ja ehkä päivitämme sosiaaliseen mediaan. Saamme sympatiaa, lohtua ja vertaistukea. Kun mielellä on hätä, käy usein päinvastoin. Valitsemme puhumattomuuden. Miksi? Ehkä siksi, että rakkauden vastapuolella väijyy pelko. Mitä muut ajattelevat minusta? Näytänkö heikolta? Näytänkö epäonnistuneelta? Vaikuttaako mielen sairastuminen siihen, miten muut suhtautuvat minuun? Onko parempi olla kertomatta, ettei asiasta tule lisää harmia?

Pelko johtaa usein myös siihen, ettei ihminen uskalla hakea apua, vaan jää yksin. Yksin pelon ja häpeän kanssa. Häpeän, joka perustuu pohjimmiltaan ymmärtämättömyyteen. Siihen, että olemme vasta sisäistämässä kehomme kokonaisvaltaisuutta ja keho-mielen yhteen kietoutuneisuutta. Sitä, että keho vaikuttaa mieleen, mieli kehoon ja toisin päin. Jonkun keho sairastuu, koska mieli voi huonosti ja toisen mieli voi sairastua, koska keho voi huonosti. Useimmiten pelissä ovat molemmat. Miksi siis osaa sairastumisista pitäisi piilotella ja hävetä ja osaa ei? Miksemme ajattelisi mielen ja kehon häiriöitä saman janan eri ilmentyminä? Sillä sellaisia ne ovat.

Ihmisen keho on haavoittuvainen. Sen me kaikki tiedämme. Mutta mielen haavoittuvaisuutta meidän on vaikeampi myöntää. Kovapäisimmät meistä ajavat mieluummin kehonsa äärirajoille kuin kohtaavat oman ”heikkoutensa”.

Myös omalla kohdallani fyysinen sairastuminen oli se, mikä lopulta laukaisi mielen padot.  Vuosien takaiset muistot tulivat ulos paniikkikohtauksina ja traumaperäisenä stressihäiriönä – siis hyvinkin fyysisinä oireina. Kiitos siitä keholleni. Se osoitti minulle, että mielikään ei veny loputtomiin. Ja että joskus on tärkeämpää hoitaa mieltä kuin fyysistä kuntoa.

Vaikka sairastuminen oli varsin pelottava kokemus, se oli myös ennen kaikkea mahdollisuus. Mahdollisuus kohdata viimein omat traumani. Mahdollisuus hoitaa itseäni entistä kokonaisvaltaisemmin. Mahdollisuus kasvaa ja mahdollisuus eheytyä.

Toivon, ettei kenenkään tarvitsisi riistää itseltään tätä mahdollisuutta häpeän ja leimautumisen pelossa.  Toivon, että yhä useammalla olisi rohkeutta puhua asioista avoimesti ja hakea apua. Viedä mieli lääkäriin siinä missä kehokin.

Kaikista eniten toivon kuitenkin sitä, että jokaisella olisi mahdollisuus saada apua silloin, kun sitä kipeiten tarvitsee.

FlowSister – Susanna Jussila on juoksuun ja joogaan erikoistunut koulutettu personal trainer ja hyvinvointivalmentaja, jonka intohimona on kehonkuuntelu ja kokonaisvaltainen hyvinvointi. Lue lisää kohdasta Valmennuspaketit. 

Kehoyhteys on kuin läheinen ihmissuhde – se elää yhteisistä hetkistä, kuuntelusta ja kompromisseista

tasapaino.keho

Kehoa kuuntelemalla voi löytää lisää tasapainoa arkeensa.

Mitä tarkoittaa, että on yhteys omaan kehoonsa? Ajattelen usein, että suhde kehooni on kuin läheinen ystävyyssuhde. Se elää yhteisistä hetkistä, kuuntelusta ja kompromisseista. Ainoana erona ystävyyssuhteeseen on se, että keho on jatkuvasti läsnä. Halusit tai et, elät sen kanssa joka päivä. Miten siis pitää välit hyvinä?

Tässä kolme yksinkertaista tapaa vahvistaa (ja ylläpitää) yhteyttä omaan kehoonsa:

  1. Ole kiinnostunut siitä, miten kehollasi menee.

Ole utelias kehosi suhteen. Näytä, että olet kiinnostunut ja haluat tietää, miten kehosi voi. Kysy usein: mitä kuuluu?  Kysy myös tarkentavia kysymyksiä, kuten: Miltä kehossasi tuntuu? Mitä kehosi kaipaa? Voisitko olla jotenkin avuksi? Osoita, että olet paikalla itseäsi ja kehoasi varten.

  1. Kuuntele.

Harjoittele hyväksyvän läsnäolon taitoa omassa kehossasi. Unohda hetkeksi kaikki muu, käännä aistit sisäänpäin ja keskity vain kuuntelemiseen ja kehosi viestien vastaanottamiseen. Miltä olosi tuntuu? Miltä hengityksesi tuntuu? Miltä asentosi tuntuu? Miltä ilma tuntuu ihollasi – kylmältä, kuumalta, sopivalta? Onko jokin kehon osa, johon on vaikea saada yhteyttä? Tuntuuko jokin kehon osa jäykältä? Pyri ainoastaan havainnoimaan. Vältä arvostelua ja liikaa analysointia. Tämä harjoitus voi olla yksinkertaisuudessaan hyvin vaikea, mutta suhtaudu siihenkin uteliaan lempeästi. Sinun ei tarvitse ratkaista mitään, riittää kun olet läsnä ja tarkkailet. Jokainen harjoitus auttaa sinua tulemaan tietoisemmaksi omasta kehosta, tunteista ja ajatuksista.

  1. Tee kompromisseja.

Niin kuin läheisissä ihmissuhteissa myös keho-mielisuhteessa on tehtävä jatkuvasti kompromisseja erilaisten ajatusten ja tunteiden välillä. Esimerkki: Vaikka mieli vetäisi viidettä iltaa peräkkäin sohvan nurkkaan, on hyvä tarkastella asiaa kehon kannalta. Liike voi olla suurinta lempeyttä. Tai päinvastoin: jos mieli on tottunut piiskaamaan sinua jatkuvasti eteenpäin, on rakkautta opetella lepäämään. Kun herkistyt kehosi viesteille, tulet pian huomaamaan, että kompromissin hetkiä on ihan jatkuvasti.

Parhaimmillaan kehon kuuntelu on paljon muutakin kuin sen kuulostelua, milloin on hyvä levätä, milloin syödä, ja milloin liikkua.  Se on jatkuva olemisen tila, jossa kehosi kautta saamasi informaatio auttaa sinua löytämään tasapainon arjessasi – niin työssä, vapaa-ajalla kuin vuorovaikutuksessa muiden ihmisten kanssa.

Keho voi olla yksi elämäsi parhaista ystävistä. Eikä se jätä sinua koskaan. ❤️

EDIT. Rehellisyyden nimissä kohdat 1-3 eivät ole yhtään niin simppeleitä kuin miltä ne kuulostavat. Mutta mikä tärkeä suhde olisi helppo? Takaan, että harjoitus palkitaan.

FlowSister – Susanna Jussila on juoksuun ja joogaan erikoistunut koulutettu personal trainer ja hyvinvointivalmentaja, jonka intohimona on kehonkuuntelu ja kokonaisvaltainen hyvinvointi. Lue lisää kohdasta Valmennuspaketit

3 vinkkiä arjen hyvään oloon, jotka eivät liity ravintoon tai liikuntaan

IMG_1270

”Take care of your creative health” –  Nayyirah Waheed

Liikunnan ja ravinnon merkitystä hyvinvoinnille korostetaan nykyään paljon – eikä suotta.  Tutkimustulokset ovat kiistattomia. Sopiva määrä liikuntaa ja monipuolinen, terveellinen ravinto tekee ihmiselle ihmeitä! Huolehtimalla kehon fyysisistä tarpeista pääseekin hyvinvoinnin polulla todella pitkälle.  Mutta on myös monta muuta arjen hyvään oloon vaikuttavaa seikkaa, joista kuulee puhuttavan harvemmin. 

 Seuraavat kolme hyvän olon lähdettä ovat omia lemppareitani. Niitä harjoittamalla olen onnistunut löytämään entistäkin tasapainoisemman arjen, ja mikä parasta – ne kannattelevat silloinkin, kun liikkuminen ei syystä tai toisesta ole mahdollista.

  1. Huolehdi luovasta puolestasi

Runoilija Nayyirah Waheedia lainaten: ”take care of your creative health” ja “there is no healthier drug than creativity”. Luovuus tarkoittaa eri ihmisille eri asioita. Luovuutta ei ole se mitä tekee, vaan miten tekee. Myös liikkuminen voi olla luovaa tekemistä, jos siihen sisältyy sopiva annos vapautta, uteliaisuutta ja ennalta määrätyistä säännöistä luopumista. Itselleni liikunta on ollut mitä suurimmassa määrin luovaa tekemistä. Mutta kehon jaksamisen kannalta on ollut arvokasta löytää arkeeni myös muita luovuuden lähteitä. Itselleni tällaisia ovat esimerkiksi kirjoittaminen ja valokuvaus. Molempien avulla on mahdollista unohtaa hetkeksi arjen muut asiat ja uppoutua täysillä tekemisen iloon – parhaimmillaan flow’maiseen tilaan, jossa aika katoaa ja energia virtaa. Luovasta hyvinvoinnista huolehtiminen tuo parhaimmillaan arkeesi lisää läsnäoloa, iloa ja merkitystä.

  1. Ota aikaa kohdata tunteesi

Usein arki on niin täyttä ja kiireistä, ettei aina ehdi kysyä itseltään ”mitä kuuluu?”. Jos on muutenkin tunteiden käsittelytaidoiltaan hitaamman puoleista sorttia (niin kuin allekirjoittanut), pitää itsensä kohtaamiselle ottaa erillistä aikaa. Lenkkipolku kyllä rahoittaa mieltä ja tasoittaa tunteita, mutta saattaa toimia myös niin sanottuna ”karkuunjuoksutekniikkana”. Hikilenkki tyhjentää pään, silti pinnan alle ja kehoon saattaa jäädä jotain, mikä odottaa yhä kohtaamistaan. Hyviä pysähtymistekniikoita on monia. Itselleni toimii jooga, kirjoittaminen ja tietoisen läsnäolon harjoittelu. Myös luonnossa liikkuminen ja luonnon ilmiöiden ihmettely auttaa kohtaamaan itseä. Ystävä voi toimia hyvänä apuna ja peilauspintana.

  1. Kunnioita omaa luonnollista rytmiäsi

Hektisessä työelämässä tämä on ehkä kaikkein vaikeinta. Ensin pitää tunnistaa, mikä on oma luonnollinen rytmi. Miten sinä tykkäät tehdä asioita? Millainen tahti tuntuu sinulle hyvältä? Miten paljon tarvitset palautumista? Mitkä asiat kuormittavat ja mitkä palauttavat sinua? Miten pystyt säätelemään näitä työajalla ja vapaa-ajalla? Onko jotain asioita, joista sinun olisi hyvä luopua, jotta voisit kunnioittaa paremmin kehosi rytmiä ja tarpeita? Mitä asioita sinun kannattaisi tehdä useammin, jotta tuntisit olevasi tasapainossa? Toiset meistä ovat herkempiä kuormitukselle ja tarvitsevat enemmän aikaa palautumiselle. Kaikkien ei tarvitse pystyä supersuorituksiin. Herkkyys voi olla myös mieletön voimavara ja ominaisuus, joka tekee sinusta sinut.  Mitä sinun rytmisi haluaa kertoa sinulle – nyt, tänään, huomenna?

PS. Kaikkia näitä yhä harjoitellessa 😊

FlowSister – Susanna Jussila on juoksuun ja joogaan erikoistunut koulutettu personal trainer ja hyvinvointivalmentaja, jonka intohimona on kehonkuuntelu ja kokonaisvaltainen hyvinvointi. Lue lisää kohdasta Valmennuspaketit. 

 

 

Elämä jättää jälkiä kehoon, mutta aina on mahdollista parantua

namaste.puu

Keho antaa aina toisen mahdollisuuden.

Selviytymisessä parasta on se, ettei enää tarvitse selviytyä – saa alkaa elää. Voi tutkailla turvallisesti mennyttä ja ottaa vastaan tämä hetki sen kaikissa eri sävyissään.

Mitä on olla selviytyjä? Tämä on asia, jota olen pohtinut kevään ajan itsekseni sekä terapeutin ja rakkaiden ystävien avustuksella. Jopa siihen pisteeseen asti, että koko sana ”selviytyjä” on alkanut ärsyttää minua.  Sanaan liittyy paljon ihailua ja jalustalle nostoa. Selviytyjä on joku, joka on kokenut kovia ja noussut aina uudestaan. Selviytyjässä on voimaa, tahtoa, periksiantamattomuutta, sisua, luonteenlujuutta…Kuulostaako tutulta? Entä mitä jää näiden ylisanojen kääntöpuolelle?

Minulle selviytyminen on tarkoittanut sitä, että olen kantanut pienestä asti hyvin suuria asioita yksin. Niin suuria ja syviä, että niitä on ollut vaikea ymmärtää tai omin voimin käsitellä. Niistä on ollut myös todella vaikea puhua. Puhumattomuuteen ovat osaltaan vaikuttaneet haastavat olosuhteet, joissa muiden tarpeet on ollut helppo asettaa omien edelle. ”Minä pystyn”. ”Minä jaksan.” ”Minä pärjään.” ”Minä selviän kyllä” – ovat mantroja, joita olen pienestä asti oppinut toistamaan itselleni. Ja selvisinhän minä. En ilman henkisiä arpia (niin kuin ei elämästä kukaan), mutta selvisin silti. Kun viimein uskalsin huokaista ja myöntää asian, alkoi vuosikymmenen mittainen ”poisoppiminen,” joka jatkuu edelleen.

Tuohon prosessiin kuuluu monta eitä ja monta kyllää, kuten ”ei” jatkuvalle suorittamiselle, ”ei” yksin puurtamiselle, ”ei” omien rajojen venyttämiselle, ”ei” itseni hylkäämiselle.  ”Kyllä” avun pyytämiselle, ”kyllä” yhdessä tekemiselle, ”kyllä” luovuudelle, ”kyllä” omien tarpeiden kunnioittamiselle jne.

Itselleni suurinta eheytymistä onkin ollut niiden puolten vahvistaminen itsessä, joihin selviytymiselämänvaiheessa en syystä ja toisesta pystynyt.  Näitä vähemmän tavoiteltuja, mutta yhtä lailla tärkeitä ominaisuuksia ovat muun muassa haavoittuvaisuus, heikkous, lempeys ja viisas periksi antaminen. Samat ominaisuudet pätevät myös suhteessa kehoon, sillä ”selviytyminen” ja selviytymistilassa oleminen on aina myös kehollinen prosessi.

Kun jokin järkyttää mieltä, kehossa käynnistyy luonnollinen selviytymisreaktio – keho valmistautuu taistelemaan tai pakenemaan. Selviytymismoodissa keho on jatkuvassa stressitilassa. Jos järkyttävää tapahtumaa ei ole mahdollista käsitellä ja purkaa, stressi jää kehoon ikään kuin jäljeksi. Nuo jäljet voivat aktivoitua tilanteissa, jotka muistuttavat vaikeasta tapahtumasta.* Näin kävi itselleni viime keväänä sairastumisen myötä. Terapeutin sanoin ”kehoni antoi minulle toisen tilaisuuden”, tilaisuuden käsitellä asioita, joita olen kantanut yksin mukanani, tilaisuuden katsoa jälkiäni lempeästi, tilaisuuden päästää irti viimeisistäkin taistelun rippeistä ja tunteista, joita kehoni on säilönyt soluissaan.

Parasta selviytymisessä onkin se, ettei enää tarvitse selviytyä. Tästä lähtien käytän selviytyjän sijasta mieluummin termiä parantuja.

*Lähde: Nuorten mielenterveystalo

FlowSister – Susanna Jussila on juoksuun ja joogaan erikoistunut koulutettu personal trainer ja hyvinvointivalmentaja, jonka intohimona on kehonkuuntelu ja kokonaisvaltainen hyvinvointi. Lue lisää kohdasta Valmennuspaketit.